Niin on taas vuosi vierähtänyt, joten tehdäänpäs pieni katsaus menneeseen vuoteen.
Kuluneena vuonna ei ole liiemmälti tuntunut olevan aikaa skräppäykselle eikä intoa bloggailulle. Olin itseasiassa melko hämmästynyt kun laskin vuoden aikana tehdyt leiskat, joita oli kertynyt 41 kappaletta. Näiden lisäksi valmistui 2 (ja puoli) minialbumia. Silti musta tuntuu, että en oo skräpänny juuri ollenkaan ja edellistä kertaa papereiden parissa en enää edes muista.
Kuluneesta vuodesta olen kasannut monen muun tavoin Project Lifeä. Aluksi ajattelin, että ihan joka päivältä ei tarvi olla kuvaa mutta kun muutamilta ensimmäisiltä viikoilta oli otettuna kuva per päivä ei voinut enää tyytyä vähempään. Joskus päivän kuvaan oli vaikea keksiä aihetta ja välillä taas oli ylitarjontaakin. Kausittain iski myös kisaväsymys koko hommaan mutta pääasiassa oon ollut innoissani ja todella tyytyväinen, että aloin moiseen projektiin.
Project Life oli mun mielestä aivan loistava tapa tallentaa meidän ensimmäistä vuotta kolmen hengen perheenä. Paljon asioita olisi jäänyt unohduksiin ilman PL:ä ja tavallisen skräppäyksen keinoin olisi ollut mahdotonta tallentaa yhtä paljon vauvaperhearkea. Perinteisen skräppäyksen korvaajaksi Project Lifestä ei kuitenkaan mun kohdalla ainakaan ole. Voisin hyvin kuvitella vielä toistekin tallentavan koko vuoden tapahtumat Project Lifeen mutta en voisi kuvitella että se olisi ainoa tapani säilöä muistoja ja valokuvia.
Aluksi mun oli tarkoitus esitellä PL-aukeamia blogissakin mutta PL tuntuu monella tapaa niin paljon henkilökohtaisemmalta kuin tavalliset skräppisivut, että en halunnut niitä julkaista. Myös tavallisia leiskoja on joutunut "sensuurin kouriin" enemmän kuin aikaisemmin.
Ettei postaus menisi pelkäksi jaaritteluksi täytyy tähän väliin läväyttää tiskiin peräti kolme leiskaa, joihin sensuuri ei ole iskenyt. Tällä kertaa kaikki meidän neidistä. Leiskojen syntyprosessista ei tällä kertaa tule mitään juttua, koska muistikuvat kyseisistä tapahtumista ovat vähän hatarat. En ole edes varma siitä, koska nämä on tehty :D
Lopuksi täytyy myös tunnustaa, että tämä vuosi oli myös jonkinlainen kriisivuosi koko harrastuksen suhteen. Välillä mietin jopa ihan tosissaan, että lopetan koko jutun (niin skräppäämisen kuin blogin pitämisenkin) kun ei kerran ole aikaa. Ja jos sitä aikaa olisikin joskus ollut, ei ollut mielenkiintoa. Muidenkaan blogeja ei huvittanut paljon selailla kun itse ei päässyt tekemään. Ärsytti vaan. Sitten alkoi jo tuntuakin siltä, että on jo ihan ulkona koko blogimaailmasta. Nyt kuitenkin alkaa taas kaipuu papereiden pariin olla niin valtava ja kauhistuttaa ajatuskin, että meinasin luopua kaikesta ihanasta skräppäyssälästä! Muiden blogeja katsellessa huvittaa itsekin väsätä leiska tai pari. Inspiraatiota ja innostusta tuntuu kerääntyvän päivä päivältä enemmän. Tällä hetkellä mun askarteluihanuudet vaan ovat edelleen muuton jäljiltä osittain pahvilaatikoissa odottamassa pääsyä uutukaisen skräppäyskopperon hyllyille.
Kyllä se skräppäys on edelleen mun intohimo! Tästä voidaan siis päätellä, että minäkin olen pöytäpaikkani varannut huhtikuiseen Intohimona Skräppäys-tapahtumaan Tällä kertaa tämä huippumahtis tapahtuma järjestetään 21.-22.4. Kylpylähotelli Peurungassa, Laukaassa. Ja koska viime vuotinen tapahtuma jäi multa harmillisesti välistä, odotan kevään tapahtumaa sitä suuremmalla innolla!
lauantai 31. joulukuuta 2011
perjantai 4. marraskuuta 2011
Inspiroidu #183 Virhe
Tämän kertaiseen Inspikseen löytyi aihe melko helposti, joten pitkästä aikaa mukana haasteessa! Mä oon vähän sellainen "hiusrajoitteinen" vaikka uusiutuvasta luonnonvarasta onkin kyse :D Siksi olikin virhe leikkauttaa hiukset.
Melko simppeliä mutta tuo Sassafrasin paperi ei mun mielestä kummoisia koristuksia kaverikseen kaipaa. Tykkään ihan hurjasti tuosta Amplify-sarjasta vaikka kuosit hivenen villejä ovatkin. Yläreunan norsu ja pilvi ovat puolestaan Sweet Marmalade-sarjaa, joka on kyllä myös ihan lemppareita. Tässä kohtaa voisi ehkä kysyä, että onko olemassa sellaista sarjaa Sassafrasilta, josta mä en tykkäisi ;)

Tunnisteet:
8½x11,
Inspiroidu-haasteet,
scrapbooking
tiistai 25. lokakuuta 2011
Piti ja piti
Mun piti päivittää blogia silloin yhtenä viikonloppuna. Piti ja piti. Sitten tuli kaikenlaista ja viikonloppu meni. Taisi mennä toinen ja kolmaskin. Mutta blogia voi päivittää vaikka nyt vaikka ei hetkeen olekaan ehtinyt skräppäämään.
Kuviopaperi on ommeltu taskuksi ja sisälle on sujautettu tagissa tarinointia odotuksen viime hetkistä lähinnä tulevan iskän näkökulmasta. Kuvan ottamisesta ja tekstin kirjoittamisesta meni kolme päivää nyytin saapumiseen. (Ja tuosta on ihan kohta vuosi aikaa, hui!)
Myös yläreunan sydänrivi on hurautettu ompelukoneella kiinni. Mä oon tosi kranttu leikkureiden kanssa kun sen kuvion pitää olla just eikä melkein ja tuo Xcutin sydänleikkuri on just :) Pitänee muuten vielä mainita, että olen vähän ihastunut kraft-kartonkiin. Voisin käyttää sitä joka leiskassa mutta koitan hillitä itseni.
Marikaa kiittelen vielä kivasta tunnustuksesta. Että kiitos vaan vaikkakin vähän myöhään.
Tässäkin tunnustuksessa oli jekkuna kertoa asioita itsestään. Tällä kertaa kahdeksan kohdan lista.
1. Musta tulee täti ens vuoden alkupuolella <3
2. Mun varpaankynnet on aina lakattuna.
3. Oon sokerikoukussa. Pahasti.
4. Mun kolme viimeisintä kännykkää ovat olleet kaikki vaaleanpunaisia.
5. Salaa haaveilen full sleeve tatuoinnista mutta tuskin koskaan tulen sitä ottamaan.
6. Selaan vimmatusti sisustusblogeja ja -lehtiä, koska...
7. Joulukuun alussa päästään muuttamaan omaan kotiin. <3
8. Tällä hetkellä asumme vielä vuokralla erään julkkiksen omistamassa asunnossa.
Yritin jälleen kerran listata asioita, joita pidempään blogia seuranneet eivät tienneet. Skräppileiskoja blogatessa kun tulee paljastettua itsestään yllättäviäkin asioita ;) Tylsimyksenä en jaa tällä kertaa nappulaa eteenpäin.

torstai 13. lokakuuta 2011
Inspiroidu valokuvaushaaste #63
Inspiksen valokuvaushaasteessa oli tällä viikolla niin vekkuli aihe, että minäkin osallistun pitkästä aikaa. Tehtävänä oli siis kuvata jotain sydäntä muistuttavaa. Tänään oltiin ulkoilemassa koko perheen voimin ja kotimatkan varrella tie oli täynnä sydämiä. Tässä niistä yksi.
torstai 29. syyskuuta 2011
Yllätys
Tasaisen verkkaiseen tahtiin blogi päivittyy kerran kuussa. Muu elämä ei sitten olekaan niin verkkaista kun tuo jälkikasvu liikkuu ja touhaa jo niin kovasti. Project Lifeen on tallentunut monen monta ihanaa arkista juttua ja uutta taitoa.
Totuuden nimissä syyskuu olisi jäänyt ihan ilman postausta ilman tätä ylläriä Kertulta ja Korennolta.
Olen ihan yllättynyt tulin tästä niin hyvälle mielelle! Tämä myöskin motivoi postaamaan aikaansaatuja leiskoja, joita en vaan ole jaksanut/ehtinyt/muistanut/tms. kuvata ja blogata. Kiitos siis tuhannesti tästä piristyksestä :) Yritän kovasti saada viikonlopun aikana skräppäilyjä näytille, joten pysykää kuulolla :)
Ai niin, tunnustukseen liittyi myös perinteisesti tehtävä, joka tällä kertaa oli seuraavanlainen kysymyslista:
Asiasta sahaan vielä. Huomenna Seinäjoen käsityömessuille alpakoita kuvaamaan ja (skräppäystarvike)shoppailemaan. Tästä on tullut joka syksyinen perinne. Kivointa!
Totuuden nimissä syyskuu olisi jäänyt ihan ilman postausta ilman tätä ylläriä Kertulta ja Korennolta.
Olen ihan yllättynyt tulin tästä niin hyvälle mielelle! Tämä myöskin motivoi postaamaan aikaansaatuja leiskoja, joita en vaan ole jaksanut/ehtinyt/muistanut/tms. kuvata ja blogata. Kiitos siis tuhannesti tästä piristyksestä :) Yritän kovasti saada viikonlopun aikana skräppäilyjä näytille, joten pysykää kuulolla :)
Ai niin, tunnustukseen liittyi myös perinteisesti tehtävä, joka tällä kertaa oli seuraavanlainen kysymyslista:
1. Lempiruoka: Ruokaa, nam<3 Mahdotonta sanoa yhtä kun melkein kaikki käy.
2. Lempimakeinen: Pantterit on parhaita. En tosin kieltäydy muistakaan karkeista ;)
3. Lempiluettavaa:Mä luen vaikka maitopurkkia jos muuta ei ole saatavilla :D
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: No aivan ehdottomasti skräppäys<3
5. Lempielokuva: Ykkösparaslemppari on Moulin Rouge ja sitten tykkään hulluna myös leffoista P.S. I love you, Virgin Suicides, Battle Royale ja Leijonakuningas :)Asiasta sahaan vielä. Huomenna Seinäjoen käsityömessuille alpakoita kuvaamaan ja (skräppäystarvike)shoppailemaan. Tästä on tullut joka syksyinen perinne. Kivointa!
keskiviikko 31. elokuuta 2011
52
Ettei elokuu livahtaisi ohi ilman postausta, tässä ilmoille välillä jotain muuta kuin skräppäystä (vaikka ei sitäkään ihan liikaa täälä ole viime aikoina näkynyt). Tällä kortilla onniteltiin synttärisankaria pari viikkoa sitten.
Kortilla on kokoa 6x6 tuumaa. Pyöräpaperi on omaa tuotantoa (samaa "sarjaa" hieman erilaisena on käytetty myös tässä leiskassa) ja muut paperit Basic Greytä. Itse tykkäsin tästä kortista kovasti ja tämän jälkeen teki kovasti mieli väkertää lisääkin kortteja.

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Hiljaisuuden rikkoja
Mä kyllä skräppään (aika paljonkin) vaikka tästä blogihiljaisuudesta voisi muuta päätellä. Skräppäysaiheet tuntuvat pyörivän kovasti tuon pikkuneidin ympärillä ja monet leiskat tuntuvat niin henkilökohtaisilta etten halua niitä tänne. Yritän toki skräpätä myös muista aiheista, kun tuo Project Lifekin on pääasiassa Venla teki sitä/tätä/tuota :D
Tässä hiljaisuuden rikkojaksi vähän jotain muuta, vaikka tämäkin varsin läheisesti tuohon jälkikasvuun liittyy.
Laskettuna aikana kirjoittelin mietteitäni ylös ja nyt ne on tallennettuna tähän leiskaan. Kirjekuori on Basic Greyn paperista taiteltu ja nuo kuviot sattuivat asettumaan aika kivasti ilman sen kummempia mallailuja.
Leiskassa käytetyt paperit ovat kaikki mun mielestä jotenkin ihania ja olin koonnut ne yhteen pakiksi. Lisäsin sopivat kirjaintarrat ja muut koristeet ja valmista tuli. Pitäisi koota enemmänkin valmiita pakkeja niin ei skräppäystä aloittaessa kuluisi aika papereiden valkkaamiseen ;)

perjantai 24. kesäkuuta 2011
Tätä on väännetty...
Hiljaista on pidellyt blogin puolella. Askarteluaika on välillä kortilla (hehe!) ja se vähä aika mitä viime aikoina on ollut, on kulunut erään lahjaprojektin kanssa. Tätä on väännetty nyt kaikki liikenevät hetket ja kohta ollaan jo voiton puolella. Muutamia tekstejä sekä viimeistelyjä vielä puuttuu.
Mä aloitan näin laajoja minialbumiprojekteja yleensä innolla mutta loppua kohden homma tuntuu aina vähän pakkopullalta. Ja tässä projektissa Dymon käyttö kirjaintarrojen rinnalla aiheuttaa suurimman tympimisen. Mun Dymoa kun joutuu "hakata" oikein urakalla eikä se silti tee kaikkia kirjaimia kunnolla :( Ja muutenkin se taustapaperin nyppiminen on niin turhauttavaa ja lisäksi mun Dymo ei muuten katkaise sitä nauhaa kunnolla.
Note to self: Ei enää Dymoa näin paljon yhteen projektiin.
Albumissa matskuina October Afternoonin Fly a Kite-sarjaa, OA Minimarket kirjaintarroja, Pink Paisleen naruja sekä Zutterin valmiit 7,5x5 tuumaiset chipboard-kannet ja mustat sisäsivut.
Tässä kaksi sivua albumista. Jotain (ainakin nämä) sivut vielä kaipaisivat mutta kun aikaa on vähän ja tehtävää paljon, täytyy tyytyä simppeliyteen, että saisi jotain valmiiksi. Tylsästi jätän muut sivut esittelemättä.
Tässä kaksi sivua albumista. Jotain (ainakin nämä) sivut vielä kaipaisivat mutta kun aikaa on vähän ja tehtävää paljon, täytyy tyytyä simppeliyteen, että saisi jotain valmiiksi. Tylsästi jätän muut sivut esittelemättä.
Mä aloitan näin laajoja minialbumiprojekteja yleensä innolla mutta loppua kohden homma tuntuu aina vähän pakkopullalta. Ja tässä projektissa Dymon käyttö kirjaintarrojen rinnalla aiheuttaa suurimman tympimisen. Mun Dymoa kun joutuu "hakata" oikein urakalla eikä se silti tee kaikkia kirjaimia kunnolla :( Ja muutenkin se taustapaperin nyppiminen on niin turhauttavaa ja lisäksi mun Dymo ei muuten katkaise sitä nauhaa kunnolla.
Note to self: Ei enää Dymoa näin paljon yhteen projektiin.
tiistai 31. toukokuuta 2011
Söpö pyykkipoika
Aina ei ole aikaa askartelulle niin paljon kuin haluaisi. Jotain pientä ja nopeaa on silti kiva tehdä. Mä tuunasin pyykkipojan muistilappujen säilyttämiseen.
Aikaa meni alle viisi minuuttia ja lopputulos on mun mielestä aika söpö :)

perjantai 27. toukokuuta 2011
Inspiroidu #160 Lippusiima
Taas inspiroituneena haasteesta. Inspiksen aiheena tällä kertaa oli lippusiiman käyttäminen leiskassa. Mä lähdin aika perinteisellä tyylillä liikenteeseen ja palasin joulutunnelmiin näin kesän kynnyksellä.
Joulun alla jännitettiin sitä missä pyhät tullaankaan viettämään. Laskettu aika oli niin lähellä joulua, että sairaalajoulu olisi voinut olla mahdollinen. Aattona oltiin kuitenkin jo kotona fiilistelemässä.
Lippusiima on kyhätty Sassafras Lass-paperisuikaleesta ja nuo vasemman sivun sydämet ovat samasta paperista peräisin. Lisäksi ei sitten tarvittukaan kuin vähän pallopaperia ja valmista tuli.
Koska tuo aukeama on kuvattu aivan kuinka sattuu (vaihdan parempaan jos jaksan/muistan), tässä vielä molemmat sivut erikseen.
Erityismaininnan ansaitsevat ensimmäiset todella onnistuneet Pearl Maker helmet. Kerrankin niistä tuli kunnolla pyöreitä :)
Tarinointi jatkui leiskojen kuvaamisen jälkeen vielä parilla sanalla mutta en jaksanut kuvata enää uudestaan.
Tähän haasteeseen aloin väsäämään myös toista leiskaa, jossa lippusiima ei ollut ihan niin perinteisessä muodossa mutta innostuneen alun jälkeen tuli hieman takapakkia ja leiska jäi kesken. Katsotaan jos saisin senkin pian valmiiksi.

12x12,
Inspiroidu-haasteet,
scrapbooking
torstai 19. toukokuuta 2011
Inspiroidu #159 Nostalgia
Wuhuu! En edes muista koska olisin viimeksi osallistunut Inspiroidu-haasteeseen kahtena viikkona peräkkäin mutta täältä pesee :) Tämän kertaisena aiheena oli nostalgia. Aluksi haaste ei tuntunut muhun kolahtavan mutta kun jostain epämääräisten paperikasojen uumenista esiin putkahti tämä lehtileike oli homma ihan selkeä. Ilveettiä sen olla pitää!
Tästä aiheesta skräppäämiseen olisi voinut käyttää myös valokuvaa, jossa tuo ilveetti olisi näkynyt mutta halusin skräpätä nimenomaan tuon lehtileikkeen, josta tulin niin iloiseksi. Harmillisesti tuossa kuvassa ei vaan satu ilvestä kokonaisena näkymään mutta eikös se ajatus ole tärkein.
Tästä aiheesta skräppäämiseen olisi voinut käyttää myös valokuvaa, jossa tuo ilveetti olisi näkynyt mutta halusin skräpätä nimenomaan tuon lehtileikkeen, josta tulin niin iloiseksi. Harmillisesti tuossa kuvassa ei vaan satu ilvestä kokonaisena näkymään mutta eikös se ajatus ole tärkein.
Tunnisteet:
12x12,
Inspiroidu-haasteet,
scrapbooking
perjantai 13. toukokuuta 2011
Uusi yritys
Eilen illalla postasin osallistumiseni Inspikseen #158, jonka aiheena oli kaunokirjoitus mutta Blogger päätti sitten hävittää koko postauksen bittiavaruuteen eli tässä uusi yritys. Yritän muistaa mitä eilen tuli leiskasta kirjoiteltua.
Tykkään kovasti kirjoittaa kaunolla ja mun mielestä mun kauno on parhaimmillaan vähän isommassa koossa ja lyijykynällä kirjoitettuna. Tähän kuitenkin tuli ihan kohtuulliset koukerot, tosin aika pienellä ja tussattuna. Otsikkoonkin löysin kirjaintarrojen valikoimastani kaunoa. Kirjaimia täytyi taas vähän leikellä sopiviksi ja sellaisesta oikein koukeroisesta z-kirjaimesta tulikin ihan hyvät e:t ja typistetty d toimii tässä a:na.
Leiska on itselle mieluinen paristakin syystä. Tykkään nimittäin tosi paljon ison ja pienempien kuvien yhdistelmästä. Tätä kikkaa täytyisi ehdottomasti muistaa käyttää enemmän. Tykkään tästä myös siksi, että tässä pääsivät taas käyttöön myös nuo Basic Greyn ihanat Olivia-sarjan paperit, joita ostin varta vasten vauvaskräppäystä ajatellen jo raskausaikana. Nämä suikaleet ovat jämiä, joita jäi yli synnärikuvista tehdystä minialbumista.

lauantai 30. huhtikuuta 2011
Ensitapaamisen toisella puolella
Tässä on nyt sitten se edellisen leiskan taustapuolelle tehty leiska. Tai ehkä sittenkin toisin päin, koska tämä taitaa olla se paperin "paraatipuoli". Tykkään tosi kovasti siitä, miten tuon paperin tunnelma jotenkin muuttuu kun sen trimmaa letter-kokoon.
Teksti on tällä kertaa sensuroitu kun siitä tuli niin kovin henkilökohtainen. Kovin suuria juttuja ei tämän leiskan valmistumiseen tarvittu. Maalin, kirjaintarrojen, maalarinteipin ja nappien lisäyksellä tuli valmista nopeasti. Paperissa olevia ompeleita ei tällä kertaa voinut korostaa oikealla langalla ettei se paperin toisella puolella oleva leiska menisi pilalle. Hei onko muut muuten harrastaneet tätä kaksipuoleisen paperin molemmille puolille skräppäämistä vai oonko ainoa?

perjantai 22. huhtikuuta 2011
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Ensitapaaminen
Lisää Sweetly Smitteniä ja vauvakuvia<3 On kyllä paras yhdistelmä. Tällä kertaa letter-koossa.
Tästä tuli itselle todella mieluinen! Mun uudehkot thickersitkin oli tähän just hyviä vaikka mä jo aikaisemmin mietin, että mikähän oikku oli tilata kermanvärisiä aakkostarroja kun en mä niitä missään tarvi :D
Tää paperi on niin ihana molemmin puolin, että kääntöpuolellekin on tulossa leiska. Tyrkkään senkin näytille kunhan saan sen viimeisteltyä. Joskus aiemmin tuli harrastettua enemmänkin kaksipuoleisten papereiden molemmille puolille skräppäämistä mutta siinä on oma temppuilunsa, joten se on jäänyt vähemmälle. Ja monesti on muuten niinkin, että se paperin toinen puoli on niin ruma tai "vaisu" ettei sitä kyllä edes huvita käyttää.
Tässä leiskassa on muuten käytetty neljää ihan ehdotonta lempparitarviketta, joten siihen top 10 mieluisimpien tarvikkeiden listaan olisi jo hyvä alku ;)

torstai 14. huhtikuuta 2011
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Allu-pylly
Olisi kiva skräpätä ja bloggata enemmän mutta parempi vähäkin kuin ei mitään. Sassafras Lassia jälleen kerran. Kuten juuri sanoin, en koskaan toista itseäni :D
Oon ihan nössö kun en uskaltanut tähänkään maalailla vaikka tekikin mieli. Jotain tästä tuntuu puuttuvan (ehkä just ne maalit) mutta en jaksanut/ehtinyt/keksinyt lisättävää. Olkoon simppeli. Pääasia, että sain tehtyä :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011
Suloisesti hullaantunut
Niin palavasti kun aikoinaan rakastuinkin Sassafras Lassin pöllöihin ja bambeihin, aiheutti tämä uusi Sweetly Smitten vielä sitäkin suuremmat sydämentykytykset. Tää sarja on vaan niin täydellinen<3 Joskus aiemmin harmittelin tunnetta, mikään paperi tunnu tarpeeksi kivalta ja hienolta Venlan kuville. No, nämä paperit ovat tarpeeksi kaikkea :D
Leiskassa on käytetty kolmea eri paperia Sweetly Smitten sarjasta (Daintly Sketch, Heartfelt ja Penny's Penfiore) ja muutamaa tarraa samasta sarjasta. Tekstuuria leiskaan on lisätty ryppyisellä maalarinteipillä sekä korostamalla taas paperin ompeleita oikeilla ompeleilla. Tän paperisarjan lisäksi lemppareita tällä hetkellä ovat myös nuo American Craftsin helmihaaraniitit, joten niitäkin oli saatava leiskaan mukaan :)
Tuo valokuva on muuten eräs ehdoton lempparikuvani Venlasta<3 Kuvaan on lisätty tekstuuri, joka on ladattu Shadowhouse Creations-blogista. Tuolta löytyy vaikka mitä muutakin ihanaa ladattavaksi, kannattaa tutustua. Linkin bongasin hiljattain jonkun suomalaisen skräppääjän blogista, en vaan enää muista mistä. Mutta joka tapauksessa kiitos vinkistä :)

tiistai 29. maaliskuuta 2011
Tupla
Pitkästä aikaa tuli tehtyä tuplaleiska. Tykkäsin kovasti tästä asettelusta ja valmista tuli nopeasti :) Tää asettelu on myös aika hyvin muunneltavissa ja pääsee varmasti toistekin käyttöön.
Näistä Venlan ilmeilykuvista oli pakko tilata useampi versio ja kaikkiahan pitää tietysti käyttää leiskaan:D En muka osannut valita parasta. Osan vastaavista kuvasarjoista oon teettänyt pienempinä kuvina, ettei albumi täyttyisi kokonaan monen kuvan tuplaleiskoista.
Jotenkin pikkuneidin kuvien kanssa tulee käytettyä tosi tuota Sassafras Lassia. Kuvasta näkyy vähän huonosti, että osa kuvioista on kohotettu tarrapaloilla. Tapani mukaan yritin mallata tähän myös nappeja ja maalia mutta tuo pirteä kuviopaperi sai kuitenkin yksinään riittää. Tässä vielä leiskat erikseen.

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Äiti&tytär
Sassafras Lassin Mix&Mend-kokoelma oli ilmestyessään jopa tällaisen vannoutuneen Sassa-fanin mielestä vähän hämmentävä. Se oli toki upean näköinen mutta tuntui jotenkin liian valmiilta. Kun pääsin tästä hämmennyksestä yli, tykästyin :) Venlan aamupäiväunien aikaan valmistui pikaisesti tämä leiska. Mix&Mend osoittautui oivalliseksi juuri tällaiseen pikaskräppäykseen.
Korostin paperissa jo valmiiksi olleet ompeleet langalla ja oikeaan reunaan niitin kuvien päälle napsautin oikeat niitit. Lisäksi pari tarraa, napit, vähän blingiä sekä maalarin teippiä ja valmista tuli. Otsikkoa jouduin vähän väkertää kun kyseiset aakkostarrat olivat käyneet kovin vähiin. E-kirjaimet toimivat hienosti A:na (tai siis tässä tapauksessa Ä:nä) ja F-kirjain on väärinpäin T. Myös J&L kirjaimista saa T:n kun niihin lisää vähän pieniä paloja :D
Seuraavaksi käynkin samanhenkisen mutta vielä astetta ihanamman Sweetly Smitten-kokoelma kimppuun! Nyt on Venlan kuville tarpeeksi hienoja papereita ;)

torstai 17. maaliskuuta 2011
G niinku gerbera
Skräppäyspöydällä on reilun viikon verran lojunut keskeneräistä materiaalia. Yhdestä tuli jopa "jo" valmista. En oo koskaan ollut näin hidas skräppääjä :D No parempi tämäkin tahti kuin ei mitään.
Jee, pääsin käyttämään otsikossa g-kirjainta! Tuollainen koukero g on aivan ehdottomasti muodoltaan kaunein kirjain ja haluan käyttää sitä skräppäyksessä aina kun mahdollista. Hmm, voisin joskus vaikka skräpätä myös tästä aiheesta ;)
Leiska muuten sai alkunsa silppujen pyörittelystä. Siniset pallopaperit ja pinkki sydän lyöttäytyivät ryhmäksi ja sitten kaveriksi tarvittiin vielä kuva. Tässä järjestyksessä mä skräppään aina kun mulla ei ole jotain tiettyä kuvaa/aihetta, josta haluan skräpätä. Leiska oli viikon verran tarinointia vaille valmis kun mikään ei tuntunut sopivan. Aluksi tarinointi olikin pinkillä paperiliuskalla tuossa alapuolella mutta se ei näyttänyt ollenkaan hyvältä, joten vaihdoin sen tuohon leimattuun ympyrään.
Nyt pitäisi vielä saada viimeisteltyä se myös kesken jäänyt tuplaleiska... Palataan asiaan!

perjantai 4. maaliskuuta 2011
Inspiroidu #148 Ylösalaisin
Tällä viikolla Inspiksessä piti ainakin osa työstä kääntää ylösalaisin. Haaste tuntui aluksi melko hankalalta ja ajattelin ihan suosiolla jättää sen väliin. Tän tyyppinen haaste vaatii mun mielestä jonkin syyn laittaa elementtejä ylösalaisin enkä halunnut lätkiä juttuja ylösalaisin vain haasteen vuoksi. You know ;) Aloin sitten muuten vaan skräppäilemään mutta kun tämä kuva tuli pinosta vastaan loksahti mun tulkinta haasteestakin kohdalleen.
Tätä kuvaa olisi periaatteessa voinut käyttää ihan miten päin vaan mutta näin se mun mielestä on eniten ylösalaisin :D Lisäksi ylösalaisin kiepautin taustapaperin ja puolet otsikosta. October Afternoon on muuten jostain takavasemmalta hiipinyt suosikkivalmistajieni joukkoon. Aikaisemmin en niin OA:sta välittänyt vaikka muutama paperi kyseiseltä valmistajalta tuolta paperilaatikosta löytyykin.
Kuvan alta aukee enemmän tarinointia aiheeseen liittyen. Aluksi mun oli tarkoitus laittaa kaikki sanottava näkyviin ilman mitään piilotettuja tarinointeja. Asiaa tuli kuitenkin niin paljon ja tekstistä tuli sitä myöten paljon henkilökohtaisempi, siksi siis näin.

maanantai 28. helmikuuta 2011
Roope 02-10
Kun monet muut skräppäilivät Intohimona skräppäys-tapahtumassa, mä skräppäsin kotona yhden leiskan verran. Enemmänkin olis huvittanut mutta hyvä tämäkin :) Lemmikeissä on yksi huono puoli... Se, että niistä joutuu luopumaan.
Mun lemmikkien muistoleiskoissa kaikissa toistuu sama värimaailma. On mustaa, harmaata, valkoista ja punaista. Nämä voisi joskus siis koota yhtenäiseksi sarjaksi vaikka nyt niitä säilytänkin eri albumeissa.
Tässä on vähän hassun mallinen sydän ja siirtokuvasiivestäkin puuttuu pieni pala mutta ei se haittaa. Jälkikäteen katsottuna tuon tähden tilalle pitäisi kyllä vaihtaa viiva tai tehdä jotain muuta vastaavaa, että nuo numerot tulisi tulkittua oikein eli siis vuosina. Mulla vaan ei riittänyt numerot otsikkoon 2002-2010.
No joka tapauksessa Roopea on ikävä! <3

torstai 17. helmikuuta 2011
Pienestä pitäen
Skräppijumi alkoi avautua minialbumia tehdessä. Kasasin BIA:lla yksiin kansiin kuvia Veen ensimmäisistä päivistä sairaalassa. Albumi on pieniä viimeistelyjä vaille valmis ja minin jälkeen huvitti väsätä jo muutakin. Tästä leiskasta tuli itselle tosi mieluinen.
Joskus sitä yllättää itsensä ja ostaa vähän kummallisia papereita. Tämä Scenic Routen oranssi tähtipaperi on juuri sellainen, ihan kivan näköinen mutta ei ehkä ihan mun tyylinen. Välillä kuviopapereita selatessa on tullut sellainen olo, että mihinköhän ikinä saan tämänkin käytettyä :D Tähän leiskaan ei kuitenkaan paljon sopivampaa taustaa olisi löytynyt. Lisäksi vähän maaliroisketta ja pari suikaletta Sassaa+vähän muuta sälää ja se oli siinä :) Voi kun seuraavakin leiska syntyis yhtä helposti kun mulla on niin kivoja kuviakin odottamassa skräppäystä!

lauantai 12. helmikuuta 2011
Lupaus ja tunnustus
Eilen yritin taas skräppäillä (luonnoksilla ja ilman) mutta kun ei onnistu niin ei onnistu! Vinkkejä skräppijumin selättämiseen otetaan vastaan... Tämä leiska on melkein parin viikon takaa ja tämän kanssa ei onneksi tarvinnut tuskailla.
Tuo polkupyöräpaperi on omaa vektorigrafiikkaa. Tuota löytyy tulostettuna aika monessa värissä ja monen kokoisena ;) Ja tuo pyörä on muuten se, jonka kunnostamisesta joskus muinoin skräppäsin. Tästä leiskasta tykkään hurjasti<3
Pinjami muisti mua jokin aika sitten tunnustuksella. Kiitos kovasti :) Tämä ilahdutti varsinkin kun tämä mun blogitouhu on viime aikoina ollut vähän hiljaisempaa. Täytyykin yrittää tsempata jatkossa.
Namiskan jekkuna oli kertoa itsestään seitsemän satunnaista asiaa. Mun sekalainen seiska kuuluu tällä kertaa näin:
1. Syön leivästä mieluumin alapalan.
2. Pöllöt on ihania.
3. Mulla on korkea kipukynnys.
4. Meillä tykätään Reinoista! Oltiin yhdessä hääkuvassa Reinot jalassa ja perheen pienimmälläkin on jo omat vaaleanpunaiset Reinot :)
5. Inhoan Jaffa-keksejä. Hyihyiyäk!
6. Keräisin My Little Ponyjä (G1 ponit!), jos mulla olis tilaa niille.
7. Taidan olla perheen ainoa aamuvirkku. Tyttö on tullut tässä asiassa siis enemmän isäänsä ;)
Siinäpä ne. En tällä kertaa kierrätä namiskaa eteenpäin, koska kaikki mun lempparit on tän jo varmaan saanu.

maanantai 7. helmikuuta 2011
Inspiroidu valokuvaushaaste #28 Lähikuva
Tällä kuvalla on hyvä osallistua Inspiksen valokuvaushaasteeseen, jossa tällä viikolla aiheena lähikuva.
Eilen oli Pullan suuri päivä. Neiti sai nimekseen Venla Inkeri. (Etu)Nimellä on aika metka tarina mutta ei siitä nyt sen enempää. Skräppään siitä joskus ja laitan blogiin näytille.

torstai 27. tammikuuta 2011
Inspiroidu #143 Mustavalkoinen
Tämän kertaisessa Inspiroidu-haasteessa oli aiheena mahdollisimman mustavalkoinen työ. Mulla hommaa hankaloitti jonkin verran se, että teetettyjen kuvien pinossa oli vain muutama mustavalkoinen valokuva ja ne eivät nyt oikein inspiroineet. Valkkasin siis kuvapinosta kuvat joissa olisi mahdollisimman vähän väriä ja päädyin näihin. Voitais vaikka leikkiä, että nää olis seepiakuvia :D
Yläreunan reikäpaperi on käännetty väärinpäin, koska sen paraatipuoli on violetti. Alunperin meinasin jättää kuviot reunustamatta mutta pieni tussaus toi kivasti ryhtiä kuviolle ja tasapainotti leiskaa. Työssä oli sallittua käyttää jotain väripilkkua mustan ja valkoisen lisäksi ja mä valkkasin tähän turkoosia, jota sitten tuli ehkä hitusen enemmän kuin oli tarkoitus. Näin jälkeen päin katsottuna leiskaan sopisi vielä mustat kehykset, jotka mahdollisesti vielä lisäänkin tähän. Muuten leiskasta tuli itselle tosi mieluinen. Tykkään niin kovasti noista kuvista<3

keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Anakonna
Rentoa skräppäysvaihdetta koitettiin saada silmään tämänkin kuvan kanssa. Tässä oli melkein se "kivan kuvan syndrooman" vaara mutta loppujen lopuksi palaset loksahtelivat paikoilleen aika helposti. Ei pitäisi turhia miettiä vaan nauttia siitä tekemisestä!
Tää on sommittelultaan ihan sitä ominta mua mutta värimaailmaltaan ei niin kovin. Joskus sitä itsekin yllättyy kun on tullut hankittua joku "omituinen" omasta normaalista tyylistä poikkeava kuviopaperi. Niissä on se vaara, että helposti jäävät käyttämättä mutta toisaalta joskus on kiva käydä vähän oman mukavuusalueen ulkopuolellakin.

tiistai 25. tammikuuta 2011
Viiskymppisen villasukat
Tätä leiskaa tehdessä ei ollut turhia paineita leiskan täydellisestä onnistumisesta. Kaikki ei mennyt ihan nappiin ja jotain tekisin nyt toisin mutta pääasia, että sain vain rennosti sovitella materiaaleja yhteen :)
Tän värimaailmasta tuli aika herkku, maalin kanssa läträäminen oli kivaa ja oon tyytyväinen kun sain käytettyä kuviopaperia leiskan pohjana. Vähemmän tyytyväinen oon tarinoinnin käsialaan (tekstuurikartonkiin on aika hankala kirjoittaa nätisti) ja otsikon käsin ommeltuun osaan (se näytti paljon kivemmalta pelkästään kirjoitettuna, ommeltuna se on vähän kömpelö). Nooh pikkuvikoja ja lopputulos on kuitenkin ihan ok.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Sitä kissa(kin) ostaisi!
Project Lifeä nimittäin ;) Peppi on aivan ihastunut tuohon laatikkoon ja hengailee usein sen päällä rennosti nojaillen. Joskus laatikossa on hyvä nukkua myös päiväunia kunhan vain mamski on jättänyt kannen auki.
Sain oman Project Lifeni keskiviikkona ja kuvien lisäämistä vaille ollaan ajan tasalla. Kuvia blogiin tulee sitten kun kuvia tulee ensin albumiin. Aika kiva projekti :)

tiistai 18. tammikuuta 2011
Kauppalista
lauantai 15. tammikuuta 2011
Unikeko
Aika kiitää ihan hurjaa vauhtia. Neiti Pulla on huomenna jo kuukauden ikäinen! Päivät kuluvat syöttäen, vaippaa vaihtaen, vaunuillen sekä ihastellen, sylitellen ja pusutellen tuota pientä ihanaa ihmistä. Ihan vähän jossain välissä ehdin myös skräppäämään ja se oli aika vaikeaa!
Tiedättehän sen tunteen kun skräppää jotain tosi hienoa ja itselle tärkeää kuvaa. Jokainen paperi ja koriste täytyy valita todella tarkkaan, että ne tekisivät kuvalle oikeutta ja olisivat juuri oikeita kyseisen kuvan kaveriksi. Sellainen olo mulla on kun skräppään Pullan kuvia. Tuntuu, ettei mikään paperi ole tarpeeksi hieno ja hyvä juuri tämän kuvan kanssa käytettäväksi. Vaikka kuva olisi vain sellainen ihan tavallinen, niinkuin nämä. Näihin kuviin ei liity mitään sen kummempaa tarinaa, kunhan kuvasin nukkuvaa vauvaa niinkuin monena muunakin päivänä ennen näitä kuvia ja näiden kuvien jälkeen. Aikani pähkäiltyäni kelpuutin tuon (todella vanhan) Sassafras Lassin pilvipaperin sekä hieman palloja ja pitsiä sen seuraksi. Maaliroiskeitakin harkitsin hetken mutta jätin ne kuitenkin tekemättä. Nehän olisivat voineet mennä vaikka pilalle :D Iiik!
Täytyisi varmaan skräpätä aluksi jotain ihan muita kuvia ilman paineita siitä tuleeko leiskasta nyt itselle supermieluinen. Sitten kun saisi taas sen rennon skräppäysvaihteen päälle, voisi jatkaa näistä vauvakuvista :)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Inspiroidu valokuvaushaaste #24 Syötävää
Inspiksen valokuvaushaasteessa kehotettiin kuvamaan tällä kertaa jotain syötävää. Mun kuvauskohteena olivat nämä söpöimmät karkit. Söpöyden lisäksi olivat muuten vielä hyviä :)
Rasiallinen kittyjä hupeni aika nopeasti vaikka mun kykyä "murhata" viattomia kittyjä aluksi epäiltiinkin :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)