tiistai 25. toukokuuta 2010

Inspiroidu #108 Kärpäsenä katossa

Tänään oli aivan pakko istahtaa skräppäyspöydän ääreen pitkästä aikaa. Vähän hirvitti, että mitähän hommasta tulee tauon jälkeen mutta mallikkaastihan se sujui. Ensimmäinen tuotos oli uusimman Inspiroidu-haasteen mukainen. Haasteessa kehotettiin skräppäämään aiheesta kärpäsenä katossa. Mä oon monesti miettinyt, että mitähän mamskin murut mahtavat puuhailla keskenään olleessaan kahdestaan kotona. Siitä siis leiska haasteeseen.


Sassafras Lassin hirviöt olivat tähän juuri passelit. Sydämetkin leikattu saman sarjan toisesta paperista. Alareunan boordi on siipan valkkaama (saa nyt sanoa, että on osallistunut vaimonsa harrastukseen!). Yläreunassa puolestaan Xingin "nappikoneella" Ikaalisissa tehty kangaspäällysteinen kissanappi.

Aloitin tänään toistakin leiskaa, joka jäi vielä hieman keskeneräiseksi. Katsotaan jos palailisin sen kanssa asiaan vielä tällä viikolla. Nyt ei muuta kuin heipat!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Ihan typerää

Ei ihan ajankohtainen asia enää tähän aikaan vuodesta mutta hiihtäminen nyt vaan on ihan typerää. Leiskasta tykkään kovasti kun siinä on niin kovin kivoja papereita ja ihania alphadotseja, joista vielä kiitos Xingille :)


Eipä tässä sitten sen kummempia höpinöitä. Palataan asiaan mahdollisesti vielä parin talvileiskan kanssa :)

lauantai 8. toukokuuta 2010

Nyt saa riittää

Nimittäin tämä blogihiljaisuus! En ole kyllä viime aikoina oikeastaan edes skräpännyt, en ainakaan paljon. Muutama päivä sitten tekaisin talviaiheisen aukeaman mutta jotenkin sitä ei nyt enää huvita postata kun on niin kevät. Aukeaman lisäksi myös 6x12 joka ei myöskään tunnu "blogimateriaalilta" vaikka muuten ihan ok leiska onkin. Onneksi on edes tämä "ikivanha" julkaisematta jäänyt. On muuten mun ensimmäinen letter-kokoinen :)


Jotain pientä tarinan pätkää tuohon mietin, mutta toistaiseksi näin. Tää oli ihan supersimppeli ja nopea. Ja kiva. Tykkäsin siis hirmusti tehdä letteriä vaikka oli tosi erilaista verrattuna 12x12 kokoon. Oon vähän miettinyt, että jos tästä lähin tekisin kaikki yhden kuvan leiskat lettereinä tai sitte 6x12 tai 8x8 kokoisina ja useamman kuvan leiskat sitten pääsääntöisesti 12x12 tuumaisina. Mutta tietenkin sillä ehdolla, että tämä sääntö on tehty rikottavaksi :D