torstai 31. joulukuuta 2009

Vuoden vimppa

Nyt voin sanoa, että tässä vuoden viimeinen leiska! Tein tämän eilen illalla ja tykkään tästä tosi paljon. Tämän tyylisiä leiskoja haluaisin tehdä paljon jatkossakin. Parasta tämän tekemisessä oli rentous, jolla kaikki vaan loksahteli kohdalleen.


Maalin käyttö oli pitkästä aikaa niin kivaa. Lupaan tästä lähtien käyttää taas enemmän maaleja! Kätköistä löytyi myös vanhoja koristeita, joita halusin tähän eli tuo tähtihuopanauha ja punainen j-kirjain. Nuo alphadotsit on kyllä vieläkin niin ihania. Mistähän niitä saisi lisää? :)

Mutta nyt on aika valmistautua vastaanottamaan uutta vuotta. Tehkää uuden vuoden lupauksia tai olkaa tekemättä mutta viettäkää oikein hyvä ja mahtava vuosi 2010!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Siellä missä sydän on

Tämmöisen tekaisin eilen. Valmis leiska ei ihan vastannut sitä visiota, joka mulla tästä oli mutta on kuitenkin ihan puolimukava. Journaling on piilotettu kuvan taakse tuolle vaaleanpunaiselle lapulle. Sannikalle kiitos huopaisesta sydänkoristeesta.


Saas nähdä vieläkö ehdin tämän vuoden puolella skräppäämään vai jääkö tämä viimeiseksi leiskaksi 2009. Ensi vuonna kyllä numeroin kaikki leiskat, että tiedän loppuvuodesta paljonko on tullut skräpättyä :)

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Minialbumi lahjaksi

Nyt jo uskallan laittaa tämän lahjaksi tekemäni albumin blogiin näytille. Supersimppeli ja nopea projekti mutta tästä tuli mun mielestä aika kiva. Toivottavasti lahjan saajakin tykkäsi :)


Toivottavasti kaikilla on ollut oikein rentouttava ja mukava joulu :) Mulla on pikkuhiljaa jo ikävä skräppäyspöydän ääreen ;)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulun odotus

Kaiken tohinan keskellä unohdin esitellä taannoisen joulun odotus-albumin tehtävät. Parempi myöhään kuin milloinkaan ja vielä parempi kun mukaan voi lisätä muutaman kuvankin :) Kaikki tehtävät on tähän mennessä hoidettu/kuvattu vaikkakaan ei välttämättä "oikeana" päivänä. Vielä kun saisi kuvat kehitettyä ja lisättyä albumiin.


1. Laita jouluvalot


2. Polta kynttilöitä


3. Hanki kunnon tonttulakki
4. Tee joulusiivot
5. Laita joulukoristeet


6. Askartele joulukortit


7. Osta suklaakalenteri "myöhässä". Saat ensimmäisella avauksella enemmän suklaata.
8. Lähetä joulukortit
9. Osta joulukukka


10. Ota rennosti
11. Nauti hääpäivästä<3
12. Lahjashoppaile
13. Leivo joulutorttuja


14. Juo glögiä


15. Katso Viirun ja Pesosen joulu-dvd
16. Juo jouluteetä
17. Syö piparkakkuja


18. Tee lumi-/jäälyhty


19. Ota jouluisia maisemakuvia
20. Tee viime hetken lahjaostokset
21. Kuuntele joululauluja
22. Paketoi lahjat


23. Pakkaa tavarat ja lähde joulun viettoon
24. Hyvää joulua!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Haaste #86 Materiaalina muovi

Tänään herättelin uinuksissa ollutta skräppäysintoani uusimman Inspiroidu-haasteen parissa. Tässä haasteeessa kehotettiin hyödyntämään mitä erilaisimpia muovisia materiaaleja. Into palautuikin aika rytinällä sillä tein tähän haasteeseen kaksi leiskaa yhdeltä istumalta. Ja kaiken lisäksi molemmista tuli itselle oikein mieluisia.


Tähän ensimmäiseen hyödynsin Making Memories journalinglehtiön kannesta leikattuja muovikuvioita. Ne ovat mielestäni kauniita ja sopivat kivasti kuvaan. Sannikalta arpavoittona saatu iki-ihana huopakukka puolestaan sopi sekä kuvan värien että muovikuvioiden kanssa yhteen. Lisäksi vielä muutama nappi että muovia olisi tarpeeksi :D


Sitten tämä toinen, jonka idea on muhinut päässä jo kauan. Tarinointi puuttuu vielä, koska se tulee olemaan aika henkilökohtainen enkä ole vielä varma tuleeko se piilotettuna kuvan taakse vaiko tuohon ylhäällä olevaan tyhjään tilaan. Tyhjä e-pillerilevy leiskassa ei muuten ole mikään uusi juttu :D Tekemisiäni pidemmän aikaa seuranneet saattavat hämärästi muistaa parin vuoden takaa vanhasta blogista leiskan, jossa oli myös samanlainen vaaleanpunainen läpyskä. Tyhjien pakkausten lisäksi löytyy muovista nappia (kaksin kappalein), muovikirjainta sekä muovista kalvoa.

Nyt mahdollisesti takaisin skräppäyspöydän ääreen. Hyvää viikonloppua!

perjantai 11. joulukuuta 2009

Kutsu

Tänään otan
puolisokseni ystäväni,
jonka kanssa nauran,
jonka rinnalla uneksin,
jonka vuoksi elän.


Tätä päivää jännittäessä ja touhottaessa on askarteluihin keskittyminenkin vähän herpaantunut. Nyt saa kuitenkin unohtaa jännittämisen ja nauttia tästä päivästä. Palataan asiaan häähumun laannuttua :)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

6x12

Puuhastelin pienen tauon jälkeen taas 6x12 leiskan ihan vaan rentoutukseksi. Ja johan sai ajatukset hetkeksi tyhjennettyä :)


Kuvasin leiskan näemmä vähän vinoon mutta eipä tuo haitanne. Tykkään leiskasta mutta vielä paljon enemmän tuosta vanhasta kissasta<3 eipä muuta paitsi, että testaan tällä ajastettua postausta ;)

perjantai 4. joulukuuta 2009

Haaste #83 Ei palaakaan paperia

Tällä kertaa Inspiroidu-haaste oli varsin mielenkiintoinen. Haasteessa kehotettiin unohtamaan paperit ja käyttämään sen sijaan kaikkea muuta, esimerkiksi kangasta tai kalvoa. Alkuun pääseminen tuntui hieman hankalalta mutta sain lopulta jotain aikaankin.


Tämä Maya Roadin "muovikiekura-arkki" on odottanut sopivaa kuvaa seurakseen ja on totta puhuakseni tuntunut todella hankalalta materiaalilta käyttää. Nyt päätin kuitenkin haasteen innoittamana kokeilla miten siihen saa kasattua leiskan ja olen kyllä melko tyytyväinen lopputulokseen. Kuvan alta kääntyy taas esiin piilotettu tarinointi ja koristeiksi en tähän halunnut muuta kuin muutaman paperinpalan sydänten taustalle. Leiskasta tuli tosi simppeli mutta tuon materiaalin päälle en edes halunnut kovin runsasta viritystä alkaa kasaamaankaan.