maanantai 30. marraskuuta 2009

Inspiroidu-blogin marraskuun kuukauden kisa

Inspiroidu-blogissa pyörii nykyään myös kuukauden kisa. Viime kerralla kisa jäi minulta väliin mutta marraskuun kuukauden kisaan ajattelin kantaa korteni kekoon. Tässä kuukauden kisassa oli tarkoituksena toteuttaa joulukalenteri skräppäämällä. Kalenterille oli asetettu seuraavat kriteerit:
- jokaisen päivän kohdalla tulee käyttää valokuvaa jossakin muodossa
- valokuvien ei tarvitse olla sidoksissa päiviin tai tapahtumiin
- joulukalenterin idea tulee säilyttää, eli jokaiselle päivälle jotakin


Itse taivuttelin sääntöjä sen verran (toivottavasti hyväksyttävästi), että kuvia ei omassa kalenterissani vielä tässä vaiheessa ole mutta ne tulevat kyllä kuukauden kuluessa. Jokaiselle päivälle kalenterissa on pieni tehtävä, josta sitten tulee kuva kalenteriin. Kaikkia sivuja en nyt aio kuvasaasteeksi blogiin laittaa, joten niitä julkaisematta jääneitä vaikkapa sitten kuvien kera myöhemmin.




Aaltopahvi on pop ja tuo tähän albumiin kivaa rosoisuutta ja paksuutta. Sainpahan kerrankin kasaan tarpeeksi paksun minialbumin noille iiisoille saranarenkaille. Värimaailmaltaan tämä albumi on edellisen postauksen lahjatoiveleiskan kanssa samaa sarjaa ja ihmekös tuo kun näissä on käytetty samoja papereita.

Ps. Voin lisätä listan kalenterin tehtävistä vielä postauksen loppuun kunhan ehdin mutta nyt on kiire Täydellisten naisten pariin :) Heipat!

10 kommenttia:

baula kirjoitti...

Tämä on vallan ihana. Rosoinen ja hempeä yhtä aikaa. Voisinpas pistää tämän muistiin ja toteuttaa ensi jouluna tällaisen.

xing kirjoitti...

Tehtävät ovat kivoja :)

Pia K kirjoitti...

Ihana! <3 Pistän idean korvan taakse minäkin ja jään odottamaan listaa tehtävistä, kun mulla taitaa olla huonompi näkö kuin Xingillä - sain selvää ehkä kolmesta :P

elinarsku kirjoitti...

iiiihana! mulla on tulossa kans vastaava, mut en osallistu sillä kun en tiennyt voiko ilman kuvia... enkä sit oo jaksanu vielä sitä esitelläkään.
mut innolla oottelen kuvia sun valmiista sivuista!

ninarsku kirjoitti...

Söpis! Ihan sun näköinen. jään minäkin odottelemaan kuvia valmiista sivuista (on tällain sitten meillä vierailijoillakin vähän niinkun joulukalenteri) ja postausta tehtävistä, koska mä en en nähnyt kun muutaman niistä. Joo, on paksut rillit ;)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Todella kaunis ja ihana!

Anski kirjoitti...

IIh, ihan sinun näköinen kirjanen <3<3 Kivoja tehtäviä mitä nyt noista selvää sain :) Ihanan värinen muhkea kirja. + Aaltopahvi todellakin rocks! <3

JONNA kirjoitti...

Aivan ihanan ja herkullisen näköinen joulukalenterikirja! aaltopahvi sopii kauniisti kokonaisuuteen!

lehtipollo kirjoitti...

Ihana aaltopahvialbumi! Tosi kauniit koristelut.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoista tietoa