perjantai 29. elokuuta 2008

Haaste #18 heti vanhan perään ;)

Viime haasteen matti myöhäinen oli tällä kertaa ajoissa matkassa. Tällä kertaa Inspiroidu-haasteessa käskettiin skräpistellä ja niinhän minä sitten tein. Skräpistin Ella Eliisan mallileiskasta lähes kaiken skräpistettävissä olevan.


Tärkein juttu minkä halusin omassani olevan samanlaista kuin mallileiskassa oli tunnelma ja sellainen tietty rosoisuus mitä leiskassa näin. Siitä lähdettiin siis liikkeelle ja papereista ihan ehdoton valinta tuon tunnelman ja rosoisuuden saavuttamiseksi oli Basic Greyn Obscure. Halusin myös käyttä otsikossa numeroita ja hoksasin, että mulla on jopa noita samoja kirjaimia :D

Sitten päätin skräpistää myös leiskan asettelun. Lopuksi päätin yrittää tehdä leiskastani niin samanlaisen kuin suinkin vain saan. Eli ei muuta kuin yksityiskohtia hiomaan. Omassani nuo nauhat tuola oikeassa reunassa toimittavat "tabin" (niin edelleen, mikä tämän suomennos on?) virkaa ja maalatut rinkulat imitoivat alkuperäisen kalvo(?)ympyröitä. Harmitti jälkeen päin kun en laittanut tuohon journalingin yläpuolella nuolta tai vastaavaa.. No napit saavat siinä kelvata. Sitten tietty häivähdys punaista vasemmassa alareunassa esikuvaansa matkien, tässä toteutettu dymonauhalla.

Noitten tähtien kanssa kävi hassu sattuma kun meinasin ensin laittaa tähtiklemmarin tuohon vähän ylemmäs mutta se näytti kuitenkin vähän typerältä. Sitten kävin vilkaisemassa vielä mallileiskaa ja bongasin siitä valkoiset tähdet, joita en aluksi ollut edes huomannut. No lisäsimpä sitten samaan paikkaan noita nappitähtiä. Hitsi, tämän tekeminen oli aivan megahauskaa :D

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hyvin oot onnnistunut skrapistelemaan! sivu on ihan sun oma, mutta silti tosi paljon mallisivun kaltainen. hauskaa tutkia yhtalaisyyksia :D. ma aina ihailen sun sivuissa niittien kayttoa. pitaa skrapistaa se idea ja kokeilla itsekin.

sannika kirjoitti...

Nämähän on kuin kaksi marjaa! Hauska miten tunnelma on niin sama, vaikka aiheet, tekijät, matskut jne on eri.

Anonyymi kirjoitti...

Oletkin nähnyt vaivaa skräpistämisessä! Kiva sivu!

Anonyymi kirjoitti...

Oi voi kuinka upea sivu! Aihekkin on nappi valinta! :D

Anonyymi kirjoitti...

vitsinvitsi kun on tosi kiva! mä mietin kans et pitäiskö skräpistää ihan koko juttu. saas nähä. sulta meinaan ainakin skräpistää ton maaliympyräjudaanin. ihan tiedoks vaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Uskomaton leiska! Taidat olla myös melkoinen tallentamaan "tilanteita" nelijalkaisten seikkailuista.

Susa kirjoitti...

Vau miten hienosti skräpistetty!

xing kirjoitti...

Vauhdikas sivu - hienosti skräpistetty! Ja tuo valokuva on huippu

Anonyymi kirjoitti...

loistava skräpistys!! ja ihana kuva ja otsikko..
tää on mun mielestä ihan tosi hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Huippu skräpistys ja aivan yli söpö kuva!

Pia K kirjoitti...

Voin kuvitella miten hauskaa oli! Itsekin pyörittelin ensin samaa ajatusta - että olisin tehnyt mahdollisimman samankaltaisen sivun - mutta päädyinkin sitten toiseen äärilaitaan: skräpistin pelkän aiheen.

Sun tyyliä tekisi mieli joskus kokeilla vaikka ihan totaaliskräpistyksellä... luuletko, että jostain sivustasi saattaisit antaa luvan sellaiseen?

pikkuhelistin kirjoitti...

lintsi: Kiitos! musta välillä kyllä tuntuu, että käytän vähän liikaakin noita niittejä mutta harvoin osaan olla niitä laittamattakaan :D

sannika: Kiitti! Taisin sitten onnistua kun kerran tärkein asia, jonka halusin skräpistää oli tuo tunnelma :)

pappipuikoissa: Kiitos kovasti :)

elsa: Kiitti :) yks mun lempparikuvista on kyllä tuo..

elinarsku: Tattistakiitti! Joo ei muuta ku maalailemaan :)

wilhenny: Kiitos! Noista karvanassuista tulee kyllä sen verran paljon otettua kuvia, että sekaan mahtuu näitä helmiäkin. Ja jotenkin sitä on noiden kanssa oppinu vaistoamaan ne hetket kun kannattaa ottaa kamera esille :D

Tässä muuten ehdin kuvan ottamisen jälkeen vielä vetäistä lautasen pois ja Peppi jäi ilman kakkua :D

susa: Kiitos :)

xing: Kiitos :) Tykkään kans tuosta kuvasta aivan valtavasti! Väkisin hymyilyttää kun tuota katsoo :)

shys: Kiitos kovasti :)

manssu: Kiitti :) Peppi on kyllä varsinainen söpöläinen<3

pia k: Mulla meni vähän toisin päin kun aluksi mietin vaan otsikkoa jossa on mukana vuosiluku ja lopuksi kävi sitten näin :D

Voi toki saat skräpistää ihan vapaasti, oon ihan otettu moisesta :)

elina. kirjoitti...

käviskö muuten ton tabin suomennokseksi sivumerkki??? oon pähkäilly tätä asiaa jo aika kauan ja toi oli ainoa minkä keksin... ei mua mitenkään tämmöset asiat jää vaivaamaan, mutta.. ;)
oli muuten tosi kivaa sen maalin kanssa. sitä täytyy alkaa harrastaan enemmän!
ja tampereella sitten tammikuussa. siinä vaiheessa asun siellä itse, joten tulen vain päivävisiitille. mutta pakko kuitenkin tulla käymään! :)

Anonyymi kirjoitti...

Sun leiskoissa on aina tosi kivoja pikku lisäyksiä, niin kuin tässäkin vaikka nuo napit! Ja väritkin on todella herkulliset :)

pikkuhelistin kirjoitti...

elinarsku: Se vois olla kyllä aika passeli suomennos :) Mä kans tykkään sen maalin kans touhailla ja koklailla mitä kaikkea voi käyttää apuna maalaamiseen, muutaki ku pensseliä :D Tuo Tampereen tapahtuma on kyllä aivan must, ei voisi jättää väliin! Sielä siis nähdään :)

dumdum: Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen kuva ja ihania yksityiskohtia<3 :)

Anonyymi kirjoitti...

Skräpistin omaan haasteleiskaani sulta tuon viivakooditeipin! Hieno sivu, jälleen kerran. Ja ihan sun näköinen!

pikkuhelistin kirjoitti...

peikkotyttö ja omuli: Kiitti :)