torstai 26. elokuuta 2010

pikkuhelistin goes ruokablogi

Valokuvaan kyllä ruokia paljon niin kotona, kylässä kuin ravintolassakin mutta jostain syystä en kauhean usein skräppää niistä. Nyt tehdään poikkeus sääntöön, tässä mansikka-basilikasalaattia olkaa hyvät ;)


Halusin tästä leiskasta raikkaan ja kesäisen. Ja mikäs sen kesäisempää kuin perhoset ruohon ja auringon väreissä? Perhoset + maali näyttäis olevan pop nyt mun skräppäyspöydällä. Odotusalbumissakin (josta luvassa myös kuvia jossain vaiheessa) on jo useampi tavalla tai toisella maalattu perhonen. Maalien kanssa kun tarpeeksi kikkailee ei kamalasti muita koristuksia sitten tarvitakaan. Eikä tähän kokoon koristusta määräänsä enempää mahdukaan.

Voisin muuten viikonlopun aikana väsäillä ohjetta tuohon kirjekuorikorttiin vaikka sen on jo jokunen nokkela voinut keksiä itsekin :) Palataan asiaan!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Korkeasaaressa

Tein pitkästä aikaa tuplaleiskan ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kesän Korkeasaaren reissusta kertyi tietysti rutkasti kuvia kameran muistikortille ja viimeksi kuvatilausta tehdessäni laitoin mukaan vaan nopeasti jotain kivoja otoksia sen kummemmin asiaa miettimättä. Kuvia oli niin paljon, että ajattelin ensin tehdä niistä minialbumin mutta näin olikin parempi.


Kuvat täytyy kyllä näköjään vaihtaa parempiin. Nopeasti aamupalan syönnin yhteydessä napatut kuvat eivät näköjään olleet parhaita mahdollisia. En halunnut kumpaankaan sivuun enempää tekstiä, koska sanottavaa on niin paljon, ettei se millään mahtuisi näihin. Tämän aukeaman jälkeen albumiin tulee vielä leiska, jossa on kaksi kuvaa ja enemmän kertomusta sitten tuosta mukavasta päivästä. Tässä vielä kuva molemmista leiskoista vierekkäin.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Hääparille

Eilen juhlittiin yömyöhälle ihania häitä ja tällä kortilla muistimme hääparia.


Näitä 12 tuumaisesta skräppipaperista taiteltuja kirjekuorikortteja olen tehtaillut eri variaatioilla urakalla varastoonkin. Tykkään tosi paljon tuosta mallista. Se on todella helppo ja nopea tehdä mutta lopputulos on näyttävä. Sopii siis myös tällaiselle, joka ei tunne kortteilua niin omaksi jutukseen.

Jos kortin haluaa toimivan vähän enemmän kirjekuorimaisena voi toisen puolen kortista liimata kiinni ja avoimelle puolelle sujauttaa onnitteluja varten irrallisen paperin. Tällä kertaa kuitenkin liimasin kortin sisälle leimatut tarinointilaput, johon oli kirjoitettu onnittelut ja jätin toisen puolen avoimeksi rahalahjaa varten. Itse tykkäsin lopputuloksesta tosi paljon, toivottavasti myös hääpari :)

perjantai 20. elokuuta 2010

Kuukauden, viikon ja päivän vanhoja

Blogin päivittäminen ei viime aikoina ole ollut ihan tehtävälistan kärkipäässä. Skräppäilyt ovat kuitenkin olleet samaisella listalla onneksi vähän korkeammalla. Lätkäisen tähän megapäivitykseen nyt kerralla vähän sekalaista settiä vanhempaa ja uudempaa tuotantoa. Vanhimmasta päästä aloitetaan eli tässä niitä kuukauden vanhoja.


Nämä syntyivät saman skräppäyssession aikana. Ekasta tykkään kun siinä on Sassafras Lassia ja maalia + tuota Basic Greyn Basics -sarjaa. Basic Grey oli hetken aikaa mulla vähän pimennossa mutta jotenkin tykästyin tuohon Basicsiin ja BG teki paluun mun skräppäyspöydälle.

Kevät-leiskaan oli tarkoitus surautella ompelukoneella parit tikit mutta en vaan ikinä muista ottaa sitä mukaan äippälään, että voisin lainata ompelukonetta. No, menee se varmaan noinkin.


Nämä viikon vanhat tulevat albumiin aukeamaksi vaikka toinen onkin 12 tuumainen ja toinen letter-kokoinen. Tuo hauki-leiska on ihan ehdottomasti tämän satsin lemppari. Mallasin kuvan alle ensin jos jonkinlaista sinistä ja vihreää paperia mutta tuo paperi osui ja upposi. Pilven värit korostuvat mahtavasti tuon taustan kanssa ja kun nuo puukuviopaperit on muutenkin niin kivoja. Ja mittanauhaa pitää tietysti olla, että sen hauen voi mitata ;)

Oli muuten hauska bongata Lehtipollon leiska, jossa oli myös puukuviota ja mittanauhaa mutta värit toisin päin :)


Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä eiliseltä leiska, joka kertoo veljen melko tuoreesta onnenpotkusta :) Heidi Swappin chipboard aakkoset olivat fontiltaan sellaisia, joita halusin tässä käyttää mutta niiden vaaleanpunaisuus ei oikein sopinut leiskan värimaailmaan, joten maalasin ne. Nyt ne sopivat kivasti leiskan muihin kirkkaisiin väreihin. Tykkään muuten tosi paljon repiä noita kaksipuoleisia papereita ja "rullata" reunan niin, että se toinenkin puoli näkyy.

Eilen tuli valmiiksi toinenkin leiska. Tai no ei ihan valmiiksi kun siitä puuttuu vielä teksti. Taidan istahtaa hetkeksi skräppäyspöydän ääreen kirjoittamaan tekstin loppuun ja mahdollisesti värkkäämään pari uuttakin sivua :) Heippa hei!

lauantai 14. elokuuta 2010

Albumi vaimolle

Tänään aamupäivästä aloitetaan ystävän polttareiden juhlinta. Jossain vaiheessa iltapäivää on luvassa vaimokoe, jonka suorittamisesta palkitaan pienellä albumilla.


Albumin koko on 4x4 tuumaa ja se sisältää kuvia parin seurustelun alkuajoista tähän päivään asti. Kuvia en viitsi ilman lupaa julkaista mutta jokaisen kuvan viereisellä sivulla on tilaa tekstille.

Toivottavasti pieni lahja on mieluinen ja tämä päivä onnistunut ja ikimuistoinen!

torstai 5. elokuuta 2010

Inspiroidu #118 Tekstitausta

Tämän kertaisessa Inspiroidu-haasteessa piti käyttää tekstitaustaa. Menin vähän siitä missä aita on matalin ja käytin työssäni valmista tekstipaperia. Tällainen siitä tuli.


Oon jo pitkään halunnut skräpätä nuo yo-kuvien koevedokset ja mun mielestä tämä paperi oli oikein oivallinen tausta niille. Tämä oli kyllä niin helppoa ja skräppäystä ja lopputuloskin kyllä miellyttää. Kuva vähän vääristää vinksin vonksin mutta ihan suoralta se livenä näyttää. Tuohon pieneen tarraan pitäisi muuten vielä kirjoittaa päivämäärä ja kuvaamon nimi kun se ei noissa kuvissa näy.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Inspiroidu valokuvaushaaste #1

Alkuviikosta Inspiroidu-blogissa pyörähti käyntiin skräppäyshaasteiden kaveriksi myös valokuvaushaaste. Ensimmäisessä haasteessa kehotettiin kuvaamaan sammakkoperspektiivistä. Tältä näyttää meikäläisen versio.


Toivon, että sateet ja viileä ilma tuovat pian viileyden sisälle asti. Sisätiloissa 30 astetta lämpöä on aivan liikaa. Tekisi melkein mieli mennä tuohon vesilätäkköön makaamaan!