torstai 25. maaliskuuta 2010

Kokeilematta enää letter

Uusien skräppäyskamojen shoppailu ja muiden skräppääjien tapaaminen teki ihan selkeästi hyvää. Ikaalisten reissun jälkeen olen skräpännyt joka päivä edes vähän ja kuusi leiskaa on tullut valmiiksi. Näiden lisäksi on vielä ne kolme Ikaalisissa tehtyä. Ihanaa kun on taas jotain mitä laittaa blogiin! Tässä nyt aluksi kolme eri kokoista, kaikki kotona tehtyjä. Kokeilin jotain uuttakin ja nyt ainoa standardikoko, jota en ole vielä kokeillut on letter.


Nyt jo naurattaa mutta silloin ei kyllä pätkän vertaakaan :D Sassafrassin monsterit sopivat tähän passelisti mutta parasta tässä sivussa on mielestäni yläreunan nappulat maalirenkaan sisällä. Xingille kiitos alphadotseista :)


Tämä ei puolestaan naurata vieläkään mutta pakkohan tästä nyt oli skräpätä. Teksti puuttuu vielä mutta sen saa luultavasti kirjoittaa asianomainen itse. Sassafras löysi paikkansa tästäkin leiskasta ja tuo 6x12 on mielestäni aivan mielettömän kiva koko :)

Sitten vielä tämä mulle uusi koko 8x8. Täytyy kyllä myöntää, että vähän ihastuin. Tämä koko oli tosi nopea eikä tarvinnut turhia miettiä kun palaset vain loksahtivat kohdalleen. Täytyy vielä testata sellaista vähän runsaampaakin 8x8 tuumaista kun tämä jäi näin pelkistetyksi. Tässä myös niitä Tag maker kokeiluja. Tykkäsin kovasti kyseisestä vempeleestä :)

ps. Xingin blogista kannattaa kurkata Samat materiaalit- haaste :) Oli ihan pakko osallistua vaikka materiaalit ovatkin sellaiset, joita tuskin olisin itse muuten hankkinut :D

7 kommenttia:

ninarsku kirjoitti...

hei mahtista! kolme kokoa! Mäkin olen erittäin tyytyväinen, että uskalsin ostaa niitä 6x12 taskuja (kiitos tsemppauksesta), koska se koko himoituttaa kokeilemaan eniten. Uskon että tykkään siitä.

Miten kissa on saanut sun läppärin rikki? Voimakissa? :) oikeesti voi ei, kyllä lemmikit osaa välillä olla myös inhottavia. Mä tykkään kans tuosta yläkulman ympyrästä tässä.
Tuo toinen sivu ei edes välttämättä tarvitse journalingia, kun otsikko kertoo kaiken :) Ja olispa mullakin kaveri, joka tois aina kukkia.

omuli kirjoitti...

Ihania kaikki, vaikkakin pari aika ärsyttävästä aiheesta :) Ihme kissa sulla kyllä on...

Kokeile letteriä, ihastut! Minä ainakin jäin kerrasta koukkuun.

xing kirjoitti...

Hienoja sivuja!

Hurja miten vakiintuneita me kaikki ollaan skräppäyskoon suhteen :) Itselläni on mennyt suunnilleen reittiä letter ja mini -> 12*12 -> 12*12 ja 8*8 (ja vain silloin tällöin letter).

Veeruliiru kirjoitti...

Jei, säkin tykkäät 8X8:ta, se on kyllä tosi kiva koko ja ootappa vaan kun kokeilet sitä letteriä... Se on tosi koukuttava! Sua on varoitettu! =)

Ihania sivuja kaikki, aiheesta riippumatta! Ihan samaa mieltä Ninarskun kanssa että tuohon (prkl)-sivuun riittäis ihan pelkkä otsikkokin, sillä se kertoo paljon!

Nauti hyvästä draivista!

Pia K kirjoitti...

Oi hienoja! (Prkl) on hyvä otsikko ja eri koot rokkaa :) Mun pitää kans muistaa!

Marika kirjoitti...

Upean näköösiä!

Satutko tietää onko plus color:in maalit happovapaita tai tietääkö joku muu?

Anonyymi kirjoitti...

meilläkin on käynyt tuo läppärin raatelu, tosin lasten toimesta eikä kissan. yksi nappula jäi menemättä paikalleen, onneksi se oli x!