maanantai 22. maaliskuuta 2010

Intohimona skräppäys

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että Ikaalisissa oli aivan huippua! Viikonloppu papereiden parissa ja hyvässä seurassa, voiko sitä skräppääjä muuta enää toivoa :)

Lauantaina kisailtiin taas vuoden skräppääjän tittelistä. Tässä mun panokset kyseiseen kilpailuun, ensin esikarsintatyö ja sitten finaalityö.


Tällä suorituksella finaalista irtosi viides sija ja palkinnoksi ihana Making Memories Tag maker, jota olen tänään testannut jo moneen otteeseen ;) Kisan voiton vei ansaitusti Emmo ihanalla kissa-aiheisella leiskallaan.

Viime vuoteen verrattuna finaali oli aivan erilainen. Suurimpana muutoksena oli leiskan vapaavalintainen koko. Sannika tosin oli ainoa, joka hyödynsi tätä sääntömuutosta letter-kokoisella leiskalla. Finalistien käytössä oli myös monipuolisesti erilaista materiaalia, kuten esimerkiksi kangasta. Ajan käyttö meni lähes yhtä tiukille kuin viime vuonnakin mutta yhtään kolmea tuntia pidempää aikaa ei mielestäni kisaan tarvittaisikaan. Muuten menisi jo nyhräämiseksi.

Kilpailutyön lisäksi sain lauantaina skräpätyksi kolme leiskaa, jotka vaativat vielä mahdollisesti jotain hienosäätöä. Laitan ne näytille heti kun säädöt on tehty. Sunnuntaina en sitten enää edes yrittänyt skräpätä. Aamulla vetämäni maalityöpajan jälkeen keskityin ostosten tekemiseen ja skräppäyksestä höpöttelyyn kun kerran tarjolla on seuraa, joka sitä höpötystä ymmärtää :)

Ostoksia kertyi niin, että melkein itseäkin hirvittää (mutta siis vain melkein)! Uudet tarvikkeet ovatkin inspiroineet tänään skräppäämään ja ehdin jo kokeilla sitä 8x8 tuumaistakin ensimmäistä kertaa. Pakko oli kun mua kerran yllytettiin ostamaan niitä muovitaskujakin :D

Oli todella ilo olla taas mukana Intohimona skräppäys-tapahtumassa. Tuntuu, että se vähän uinuksissa ollut skräppäysintokin tuli nyt takaisin oikein kunnon vauhdilla. Kiitos kaikille ihanille blogitutuille mukavasta seurasta, järjestäjille mahtavasta tapahtumasta ja erityiskiitos kaikille akryylimaalityöpajalaisille. Oli niin kivaa!

ps. Veeruliiru! Mun on aivan pakko saada itelle se "Kato mitä mä löysin- kuva" :D

10 kommenttia:

xing kirjoitti...

Minullakin on samanlaiset tunnelmat; päässä risteilee edelleen kaikenlaisia skräppäysideoita.

Odottelen myös Veeruliirun ja kaikkien muiden akryylimaalisivuja, innostus tuntui leviävän vauhdikkaasti :)

Sini kirjoitti...

Huippua oli ja vieläkin ihan fiiliksissä ollaan täällä. Kiitokset seurasta, naapuri :)

Veeruliiru kirjoitti...

Kiitos vain itsellesi! Seura oli erinomaista ja tykkäsin ihan kympillä sun workshopista! Maali on jees!! =)
Mä paan heti photoa tulemaan, se on ihan huippu!

omuli kirjoitti...

En ehtinyt näkemään muita tekemiäsi sivuja kuin finaalityön, innolla odottelen niitä blogiin. (Mua muuten vielä illallakin nauratti se ruokapöydässä kertomasi Facebook -kavereiden valintaperustejuttu...)

ninarsku kirjoitti...

Kiitos myös täältä suunnalta maalikurssista! Ja vielä senkin jälkeen maalien ja muiden tarvikkeiden lainasta. On ihan mahdotonta yrittää viettää 8h töissä, kun vaan haluaisi askartelujen ääreen. Toivottavasti törmäillään taas pian.

Hemppa kirjoitti...

Olipas kiva taas nähdä! Ja finaalin hauskin osa oli muuten skräpätä teidän muiden kanssa, onnittelut meille peräpäänpitäjille :)
Olisiko mitenkään mahdollista saada tänne blogiin jotain miniversiota sun pitämästä kurssista? Me muutkin halutaan sotkea maaleilla!

ommu kirjoitti...

Hempan kanssa samoilla linjoilla - harmittaa niin kamalasti, kun emme voineet osallistua sun kurssille! Siis tiivistelmä blogiin, kiitos! Kaikki näyttävät innostuneen ihan kybällä maalailemisesta.

Ja vaikka ei paljon ehditty jutella, niin ne muutamat sanat ja hymyt ilahdutti silti paljon!

Mira Ekonen kirjoitti...

Kiva kun oli mukavaa ja kiitos kurssistasi!

lehtipollo kirjoitti...

Kiitos työpajasta ja seurasta muutenkin, huippukivaa oli! Kuplamuovineitsyytenikin menetin... Ja nyt yllytä se pappa skräppäämään!

Pia K kirjoitti...

Kiitos pöytäseurasta, oli tosi kiva tavata taas! Ja yritetään pärjätä niitten hempeitten keltaisten samat materiaalit-paprujen kanssa... ;)