keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Viimeisiä viedään

Niinpä se joulu oli ja meni ja nyt pukkaakin päälle sitten jo uusi vuosi. Huh! Taisi tuo joulu ottaa niin voimille, että blogin päivityskin on vallan jäänyt. Mutta nyt kuitenkin vuoden viimeisen päivän kunniaksi pari tällä viikolla skräpättyä (ei voi vielä varmuudella sanoa ovatko vuoden viimeiset) ja yksi vanha, joka on jäänyt postaamatta.


Tässä se joskus aikoja sitten tekaistu. Leikin tässä vähän eri kokoisilla kuvilla, mikä olikin mukavaa vaihtelua normaaleihin kymppikuva-kokoisiin. Tästä leiskasta tuli selkeästi vaikutteita myös näihin kahteen tuoreimpaan.


Kuvista tuli TAAS älyttömän huonoja vaikka kuvasin päivänvalossa. Osasyynä saattaa olla kamala kiire saada kuvat otettua ennenkuin kamerasta loppuu akku. Kuvat siis sumeita, tärähtäneitä ja ihmeellisillä heijastuksilla varustettuina. Nämä tulevat albumiin vierekkäin, joten siksi samanlaiset koristelut sun muut. Ja näissäkin kikkailua erikokoisilla valokuvilla ja rosoista viilailtua reunaa. Aikalailla samasta muotista siis kaikki kolme mutta kaikkiin olen tyytyväinen :)

Tarkoituksena olisi vielä tänään skräppäillä käsilaukun sisällöstä Inspiroidu-haasteeseen ja mahdollisesti vielä jotain muutakin :) Täytyy vaan muistaa jättää Tampereen reissuakin varten kivoja kuvia skräpättäväksi. Se innolla odotettu viikonloppu on niin pian, että kohta alkaa varmaan jo vähän jänskättää ;)

6 kommenttia:

xing kirjoitti...

Ihania nuo väsykuvat, ja virkeä vanhus -sivun otsikko on erittäin onnistunut. :)

Sivujen kuvaaminen kiireessä kuulostaa erittäin tutulta, minullakin usein akku loppuu tai muistikortti tulee täyteen, enkä jaksa enää säätää.

Ihan kohta nähdään Tampereella! Miestäni nauratti kovasti, kun pohdin miten tunnistan "tutut". Sanoin, että joudunkohan huhuilemaan, onko Pikkuhelistin täällä ja mies repesi täysin... :) Kyllähän se kuulostaa hassulta, suomalaiset skräppääjät toisiaan tunnistamassa

Laura kirjoitti...

iso iso halaus! Ja ihanaa uutta vuotta! Sinun kaikki leiskat on kyllä IHANIA!!! Voi hitsi teitä kun pääsette pian tapailemaan toisianne. iiiiiik! minäkin haluan!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta! Ja ihania on nuo leiskatkin :) Joo, samaa ihmettelen xingin kanssa - miten me tunnistetaan siellä toisemme? Täytyy varmaan tehdä jotkin nimilaput rintaan.

Anonyymi kirjoitti...

kaikki on taas niin hienoja mutta etenkin tuo ensimmäinen!!
ihanuus

Anonyymi kirjoitti...

Tosi somia kisukuvia <3 Ja hirmu kivoilta näyttää nuo taustapaperien revityt reunat. Suosikkini on varmaan sivu väsystä Pepistä; aivan ihanat kuvat ja värit! Mulla on meidän Pepistä vähän samantyyppinen kuvasarja odottamassa skräppäystä :D

Anski kirjoitti...

Ihania kissasivuja :) Noi revityt reunat on tosi kivat (vähän kuin kuvan kissa oisi käynyt asialla kynsineen :D )Tuo eka varsinkin on tosi ihana, toi kolmen kuvan rimpsu on hauskannäköinen. Kissallakin on hauska ilme :D