maanantai 30. marraskuuta 2009

Inspiroidu-blogin marraskuun kuukauden kisa

Inspiroidu-blogissa pyörii nykyään myös kuukauden kisa. Viime kerralla kisa jäi minulta väliin mutta marraskuun kuukauden kisaan ajattelin kantaa korteni kekoon. Tässä kuukauden kisassa oli tarkoituksena toteuttaa joulukalenteri skräppäämällä. Kalenterille oli asetettu seuraavat kriteerit:
- jokaisen päivän kohdalla tulee käyttää valokuvaa jossakin muodossa
- valokuvien ei tarvitse olla sidoksissa päiviin tai tapahtumiin
- joulukalenterin idea tulee säilyttää, eli jokaiselle päivälle jotakin


Itse taivuttelin sääntöjä sen verran (toivottavasti hyväksyttävästi), että kuvia ei omassa kalenterissani vielä tässä vaiheessa ole mutta ne tulevat kyllä kuukauden kuluessa. Jokaiselle päivälle kalenterissa on pieni tehtävä, josta sitten tulee kuva kalenteriin. Kaikkia sivuja en nyt aio kuvasaasteeksi blogiin laittaa, joten niitä julkaisematta jääneitä vaikkapa sitten kuvien kera myöhemmin.




Aaltopahvi on pop ja tuo tähän albumiin kivaa rosoisuutta ja paksuutta. Sainpahan kerrankin kasaan tarpeeksi paksun minialbumin noille iiisoille saranarenkaille. Värimaailmaltaan tämä albumi on edellisen postauksen lahjatoiveleiskan kanssa samaa sarjaa ja ihmekös tuo kun näissä on käytetty samoja papereita.

Ps. Voin lisätä listan kalenterin tehtävistä vielä postauksen loppuun kunhan ehdin mutta nyt on kiire Täydellisten naisten pariin :) Heipat!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Craftica scrapbooking challenge #15

Pitkästä aikaa osallistun Craftican skräppäyshaasteeseen, jossa tällä kertaa tehtävänä oli skräpätä lahjatoivelista. Tässä omia lahjatoiveitani leiskaan listattuna.


Tykkään valtavasti leiskan väreistä! Ja tunnelmakin on mielestäni ihan tarpeeksi jouluinen vaikka nuo värit eivät niin perinteiset jouluiset olekaan. Nyt sitten vain joulupukkia odottelemaan ;)

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Paita & peppu

Tässä vielä tämä yksi, joka meinasi jäädä julkaisematta. Meidän muruset on aina niinku paita ja peppu. Ei tässä sen kummempaa tarinaa. Leiska on oikeasti suorempi mitä kuva antaa olettaa ;)


Paljon American Craftsia ja hieman Sassafras Lassia, tykkään<3 Ja tälläisä &-merkki leiskoja on pakko tehdä vielä toinenkin koska noita merkkejä jäi vielä paljon :D

maanantai 23. marraskuuta 2009

Haaste #82 Maalaten skräpätty

Viime viikko oli aivan tajuttoman kiireinen! Ei ollut kunnolla aikaa omalle blogille tai muiden blogien kommentoinnille saatika sitten askartelulle. Onneksi eilen oli kuitenkin ylimääräinen vapaapäivä, josta osan käytin tietenkin skräppäyspöydän ääressä. Tuorein Inspiroidu-haaste, joka kehotti käyttämään maaleja skräppäyksessä, oli taas oikein meikäläisen heiniä. Akryylimaalien käyttö skräppäyksessä on niin kivaa :)


Päätin tuttujen ja turvallisten kuplamuoveilujen ja roiskeiden sijasta maalata tällä kertaa koko taustan. Tausta on maalattu samalla tekniikalla kuin taannoinen albumin kansi eli muovikortilla maalia levittäen. Tähän sain muuten hävitettyä taas yhden violetin kartonginkin ja lopputuloksesta tuli aika villi :) Kuvat eivät tässä ole mitään mestariotoksia mutta tästä aiheesta on ollut tarkoitus skräpätä jo pidemmän aikaa. Meidän taloudessa kun ei voi ajatellakaan, että saisi rauhassa puuhailla omia aamutouhujaan ennen kuin karvanassut on ruokittu! ;)

tiistai 17. marraskuuta 2009

Kesää ja syksyä

Tässä pari viikonlopun leiskaa. Tyyliltään melkoisen erilaisia, toinen hieman runsaampi ja toinen vähän pelkistetympi.


Pakko oli skräpätä ensimmäinen järkkärillä ottamani kuva, vaikka tuo kuva ei nyt mitään suuria tunteita herätäkään. Mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen :) Violetti ei ole ollenkaan mun juttu mutta pakko ne violetitkin kartongit on joskus käyttää. Tätä tehdessä oli muuten mielessä Baulan taannoinen violetti leiska eli kiitos inspiksestä siihen suuntaan :)


Syksykuvia taas ihan fiilistelymielessä. Välillä on kiva vaan skräpätä ilman mitään sen kummempia tarinoita :) Tämä leiska tökki vähän aluksi mutta ihan ok tästäkin sitten tuli.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Tuplaleiska

Eilen oli aivan loistava skräppäilypäivä. Sain valmiiksi kolme ihan uutta leiskaa + vielä iltasella viimeisteltyä tämän aukeamallisen, joka on ollut tarinointia ja loppusilausta vaille valmis ties kuinka kauan.


Nämä leiskat olivat siis puolivalmiina pöydällä varmaan kuukauden. Tarinointi ei vain meinannut ottaa syntyäkseen. Tai siis tiesin kyllä mitä haluan aiheesta kirjoittaa mutta kun tuo suoraan leiskaan kirjoittaminen on niin hurjan pelottavaa :D Lisäksi tuntui, että oikean puoleinen sivu kaipaisi tekstin lisäksi myös jotain koristetta. Pelkät Robin's Nest pallukat eivät tuntuneet riittävän. Viime aikoina olen tehokäyttänyt Sassafras Lassin tarroja, joten niitä päätyi sitten tähänkin leiskaan. Tämä on omasta mielestäni onnistunein aukeama mitä olen koskaan tehnyt. Molemmat leiskat toimisivat erikseenkin mutta yhdessä vielä paremmin. Oli kiva fiilis kun tästä vihdoin tuli valmis!

Postailen muita viikonlopun tuotoksia sitten myöhemmin. Saattaa olla, että tänäänkin valmistuu vielä jotain :)

perjantai 13. marraskuuta 2009

Onnea yhteiseen kotiin

Tällä kortilla toivottelin onnea yhteiseen kotiin yksille kivoille ja söpöille :) Kortti oli alkuviikosta tupsahtanut postilaatikkoon, joten nyt voin sen täälläkin julkaista. Tuntuu, että olisin mukamas viimeaikoina tehnyt paljon kortteja mutta ehkä kolme korttia kahden kuukauden sisään ei kuitenkaan ole vielä niin kovin paljon :D


Nuo My Mind'd Eyen kimallepaperit on nyt aika lemppareita! Mulla kävi kyllä silloin Käsityömessuilla tuuri kun ehdin Heinikan kojulle nappaamaan tuon ihanan joulusetin, taisi olla viimeinen laatuaan. Tuo raitapaperi on ehkä väriensä puolesta jouluisimmasta päästä mutta paljon oli setissä myös sellaisia papereita, joita voi käyttää muuhunkin kun jouluaiheisiin juttuihin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Haaste #80 Paperisuikaleista koottu

Tämän viikon Inspiroidu-haasteessa ollaan taas mukana :) Tässä haasteessa piti käyttää paperiarkeista jääneitä suikaleita. Näitä olikin runsaasti silppulaatikossa ja tämän leiskan lisäksi mallailin jo toistakin suikaileista koottua leiskaa. Mutta tässä nyt ensin ainakin tämä ensimmäinen.


Nämä paperisuikaleet (pääasiassa Teresa Collinsia) jäivät "tähteeksi" minialbumista. Tykkään noista kuvista aivan valtavasti ja halusin siksi sydämiä, punaista ja vaaleanpunaista vaikka ne eivät perinteisesti ihan poikien juttuja olekaan ;) Värien muokkaus ontuu taas tämän risan läppärin takia mutta onneksi tuosta kuitenkin selvää saa.

torstai 5. marraskuuta 2009

Hehku

Viime viikonlopun syksyisistä leiskoista tässä nyt sitten se toinen (tai siis käytännössä eka). Kuvien palastelua pitkästä aikaa :)


Näyttääpäs tummalta :( Läppärin näyttö on vähän rikki, joten se vääristää ja muilla näytöillä nämä kuvat näyttää näköjään aika kamalilta. Vaihdan kuvan parempaan mikäli muistan.

Mutta juu, lisää Sassafrasin kirjaintarroja kätköistä ja kaveriksi muutenkin Sassafrasia :) Leiska näyttää aika simppeliltä mutta vitsi että noiden palojen leikkaamiseen ja kiinni näpräämiseen sai kulumaan aikaa.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Paras ikinä

Kesäkuviakin olisi vielä vino pino skräpättäväksi mutta nämä syksyiset otokset inspiroivat viikonlopun aikana enemmän. Tämä syksy on ollut mulle hyvä monestakin syystä ja toivon, että tätä olotilaa jatkuu vielä pitkään! Oli siis fiilistelyleiskan paikka taas tähän väliin :)


Leiskasta tuli itselle tosi mieluinen. Löysin kätköistäni nuo Sassafras Lassin ihanat kirjaintarrat ja ne pääsivät heti käyttöön. Olin jo unohtanut niiden olemassaolon, koska ne olivat ison arkkinsa takia säilytyksessä eri paikassa kuin muut kirjaintarrat. Nyt olikin hyvä aika tälle löydölle, koska nämä kirjaimet ovat jotenkin kivan syksyisiä.

Oikeanpuolimmaisen kuvan photomatting on kaksiosainen ja sen alta aukee enemmänkin tarinointia tästä mahtavasta fiiliksestä. Pohjalaisena vois melkein vaikka tuumata notta mikä ristus ny on ku ei aharista! :D

Mukavaa marraskuuta kaikille! :)