maanantai 7. syyskuuta 2009

Superhyvä sunnuntai

Eilen ehdin skräppäämään kaksi leiskaa. Ne ovat keskenään aika erilaisia mutta tykkään molemmista kovasti. Ensin tämä pikkiriikkisen mieluisampi.

Tämä valmistui todella nopeasti muuten paitsi otsikon osalta. Jouduin miettimään sitä kauan ja meinasin jo jättää koko leiskan ilman otsikkoakin, eihän se mikään pakollinen juttu ole. Sitten taas yhtäkkiä välähti. Puhelimessa roikkuva Hello Kitty on TIETYSTI Haloo Kitty! Otsikon lisäksi lempparia tässä ovat nuo niitatut nauhat. Yläreunan sydämet on muuten maalattu pientä piparimuottia apuna käyttäen.

Sitten kuva, joka on viime vuoden Sata kuvaa päivässä-projektin otoksia. Tämä on jäänyt skräppäämättä, koska en ole (muka) keksinyt kuvaan sopivaa tarinaa. Olikin melkoinen ahaa-elämys tämänkin kanssa, kun keksin mistä näkökulmasta tätä leiskassa käsittelen. Kyseinen liikennemerkki on ehdottomasti mun suosikkeja (tottakai kaikilla on omat lemppariliikennemerkit!) ja mulla on tapana todeta aina merkin nähdessäni: "Miehellä on ongelmia sateenvarjonsa kanssa!" Tähän leiskaan sain muuten käytettyä kaikkien kolmen lempparivalmistajani tuotteita. Taustapaperi on Basic Greyltä, kirjaintarrat Sassafras Lassilta ja tarinointilappu American Craftsilta.

14 kommenttia:

Veeruliiru kirjoitti...

Siis tää sateenvarjo ongelma sivu on MAHTAVA!!! Loistava näkökulma, ja vaikken olekaan tota itse ennen tajunnut niin siltähän tuo ihan selkeästi näyttää! Miesparka.... =)
Ja hyvin on keksitty myös tuo Haloo Kitty -otsikko!

sannika kirjoitti...

Tykkään molemmista tosi paljon! Ihanan kepeitä, hyväntuulisia sivuja!

elinarsku kirjoitti...

erittäin hyviä oivalluksia! mä yleensä kattelen kaikkea vähän "väärältä" kantiltakin, mutta tuota en ollutkaan tajunnut, että tietysti se on sateenvarjo! aivan ihania leiskoja taas molemmat! haloo!

Nelsson kirjoitti...

Hauskoja :) Mulle tuo liikennemerkki on "mies tohvelissa".

Anski kirjoitti...

Hihih mitä hauskoja oivalluksia :D
Voi mies-parkaa todellakin! :D Toi Haloo Kitty on _aivan ihana_! Niiiiiiin söpö!

baula kirjoitti...

Hauskoja sivuja molemmat. Mun lemppari on toi alempi. Hauska otsikko, ihanat kirjaimet ja sun käsiala on vaan niin nami.

Laura kirjoitti...

Iiiiik!!!!! En tiedä että kummasta tykkään enemmän... oih! oih! oih! kittyssa on niin ihana tuo kuva ja iiiiiiiihana punainen ja superhieno otsikko. Alemmassa taas on nuo superihanat aakkoset otsikossa ja hauska aihe.. no, sovitaan että kummastakin tykkään ihan yhtä paljon! hih!
Minulla muuten ei ole suosikki liikennemerkkiä, mutta arvaa mikä minulla täällä on... suosikki liikennevalo!! hih! Siitä on ollut tarkoitus tehdä leiska mutta kun en ole saanut napattua siitä vielä kuvaa :).

Laurana kirjoitti...

Hehee, sateenvarjomies oli iltapäivän piristys xD

Ja awwww kittyä <3 Mullakin (yllättäen? ;)) roikkuu puhelimesta Kitty, tällä hetkellä sellainen cinnamoroll-asuun pukeutunut. Ostin Japanista varmaan kymmenen erilaista Kitty-koristetta, en saanut mitenkään kaikkia mahtumaan kännyyn kerralla niin käytän niitä sitten vuorotellen :D

Bridget kirjoitti...

Ihania leiskoja molemmat, tykkään tosi paljon! Ehkä aavistuksen enemmän pidän kuitenkin alimmaisesta, siinä värit ovat jotenkin niin mahtavat!

ninarsku kirjoitti...

Haloo kitty on kyllä söpis, mutta silti alemman oivallus puhutteli mua enemmän. Miks en mä oo koskaan tajunnu tuota! Täytyykin katsella liikennemerkkejä vähän tarkemmin.

elinarsku kirjoitti...

oli pakko tulla kommentoimaan kun rupes naurattaan. olit kommentoinu ninarskulle nimellä OIKKUhelistin! hyvä nimimerkki vähän oikullisille päiville! ;)

ninarsku kirjoitti...

mäkin repeilin sitä, se kyllä piristi eilistä ihan hulluna! Jotkut kirotushäröt on ihan parhaita.

Anniska kirjoitti...

Molemmat leiskat ovat tosi ihania! Ja kuten Baulakin totesi, sun käsiala on vaan niin ihana.

marzuli kirjoitti...

Ihania sivuja molemmat! Jälkimmäisessä liikennemerkki on loisto oivallus :)