lauantai 21. helmikuuta 2009

pikkuhelistin goes international

Oon seuraillut monia ulkomaisia haasteblogeja pidemmän aikaa, mutta en ole vielä uskaltanut osallistua :D Tykkään hirmusti tuosta Scrapping the musicista, jossa julkaistaan joka sunnuntai uusi inspiraatiobiisi. Tällä leiskalla osallistun ensimmäistä kertaa STM-haasteeseen nro 73. Hui! Plain White T's on kohtuu letkeä bändi, jota silloin tällöin tulee kuunneltua ja 1,2,3,4 on aika letkeä veisu, joten ainakin nyt siitä ilosta piti kokeilla osallistumista :D



Kuvan palastelu oli aika hauskaa, en ole näin pieniä paloja aikaisemmin kokeillutkaan. Lisäksi vähän nauhakikkailua, joka ei mielestäni mennyt ihan täysin nappiin mutta oli ainakin parempi kuin se kahden nauhan niittaus, jonka tein joskus silloin kun harjoittelin tuota nauhan käyttöä. Tuo käden kuvan maalaaminen on ollut mielessä myös jo pidemmän aikaa ja tässä nyt viimein pääsi toteutukseen.

Olin viimeistelemässä leiskaa ja piirsin reunuksia piparipaperiin (niin hauska sana!) kun huomasin pienen mokan. Nuo Bazzillithan on toiselta puolelta teksturoituja ja toiselta puolelta sileitä.. Tietysti olin käyttänyt epähuomiossa sitä sileää puolta! Aika pieni mokahan tuo loppujen lopuksi oli, mutta se teksturoitu puoli olis vaan ollu kivempi. No ens kerralla katson tarkemmin.

11 kommenttia:

xing kirjoitti...

Käden kuva on kiva, tykkään :) Ja voihan se sileä puoli joskus olla myös "oikea" puoli eli se, mitä haluaa käyttää..

baula kirjoitti...

Käsi on kyllä mahtava ja tykkään kuvan pilkkomisesta kun oot käyttäny erikokosia palasia. Värit on tietty taas niin ihanat että.. :)

Anonyymi kirjoitti...

ui se on söpöinen! tykkäilen täällä kovasti minä. ja etenkin tuo kädenjälki myös nauhakiehkura ovat kovin ihanoisia

Anniska kirjoitti...

namms, tää on niin ihana. ruskea ja vaaleanpunainen sopii niin hyvin yhteen :) Huomioni meni heti tuohon kädenjälkeen, palasteltuun kuvaan ja together -sanaan. ainiin muuten, mistä olet hankkinu noita vaaleanpunasia niittejä? ;)

Anonyymi kirjoitti...

On sulla sitten taitavia töitä, et suotta voittanut sitä kilpailua! Olet saanut minutkin innostumaan, en vain tiedä, miten aloittaisin.. :)

Anski kirjoitti...

Nätti sivu :) Oioi, minäkin haluan vaaleanpunaisia kukkasia. Näistä väreistä tulee mulle aina ardolds mieleen :P Suklaa ja pinkkipäälysteiset donitsit <3

Anonyymi kirjoitti...

oooOOOoo on hieno! kädenjälki! ja palasteltu kuva! upeeta. mäkin oon seuraillut niiden haasteita mutten ole ehtinyt osallistua vielä!

Pia K kirjoitti...

Onpa upea... syvällinenkin, jos niin tahtoo. Todella kauniit värit.

Anonyymi kirjoitti...

mä tykkään tästä kans!

pikkuhelistin kirjoitti...

xing: Kiitti :) niin toisaalta juu. Tässä ehkä sittenkin parempi näin, tulee tuossa käden kuvassa yksityiskohdat paremmin esiin kun on sileä alusta.

baula: Kiitos :) ...

päivi: Tattista :)

Anniska: Voi kiitos :) Niitit on Paperikierteestä ja Finnstamperillakin niitä muistaakseni on. Paketissa on monen värisiä niittejä ja ne on tosi kivoja :)

Anonyymi: Voi kiitos superkivasta kommentista, oon ihan otettu :) Ei muuta kuin kokeilemaan, tämä on niin kiva harrastus ja tähän jää koukkuun. Ja omulin skräppäyksen abc:stä voisi olla apua aloittamiseen ;)

Anski: Kiitos :) Ja nyt mun tekee mieli niitö donitseja, ne on niin hyviä :D

lintsi: Kiitti :) Mä seurasin kans pidemmän aikaa ja nyt oli sen verran nappiin tuo biisivalinta, että päätin osallistua.

Pia K: Kiitos. Joo tätä voi tulkita vähän syvällisemminkin jos tahtoo ja parhaiten tämä aukeaa mulle itselle :)

shys: Kiva :)

sannika kirjoitti...

Kiva! Söpö! Nätti! Kerta kaikkiaan!