keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Haaste #40 Aamu

Tämän kertaisessa Inspiroidu-haasteessa oli annettu aihe, josta skräpätä. Aiheena oli aamu, tulkinta ja toteutustapa vapaa. Pyörittelin mielessäni muutamaa erilaista vaihtoehtoa ja päädyin lopulta seuraavanlaiseen tulkintaan. Varsinaisia edustuskuvia :D



Journaling on tällä kertaa blurrattu vaikkei mitään hurjia salaisuuksia sisälläkään :D Mutta leiska kertoo meidän suhteellisen erilaisista suhtaumisista aamuihin. Mä muuten oon aamuihminen, oon ollu muksusta asti.

Jos mun pitäisi valita väri, joka kuvaa aamua olisi se vaaleansininen ja siksi taustakartonki on sininen. Aika epäloogista muuten, että sininen on mun "vaikea" väri ja silti yhdistän sen asiaan, jota en koe epämiellytäväksi :D

Otsikosta puuttuu pari kirjainta, siinä pitäisi tietysti lukea huomenta. Tilasin juuri lisää noita Heidi Swappin kirjaimia, joten saan otsikon täydennettyä myöhemmin. Nauha on vaihteeksi kiinnitetty haaraniiteillä nitojan sijaan. Olisin ehkä halunnut leiskaan vielä suikaleen jotain kivaa kuviopaperia mutta jäi nyt laittamatta. Tuo tussilla reunustettu lacepaperi ja repeämästä pilkottava vaaleanpunainen saavat nyt riittää. Vaaleanpunaisessa paperissa olen muuten testaillut kohokuviomista ScrapBossilla. Tuli aika kivan näköistä jälkeä.

Oon jo aikaisemminkin todennut, että oon ihan koukussa noihin Robin's Nest-helmiin + tuohon repeämäyksityiskohtaan. Seuraavasta leiskasta jätän ainakin toisen pois, lupaan :D

EDIT. Postauksen päivämäärä näköjään heittää. Tallensin postauksen luonnoksen eilen ja siksi tämä väittää julkaisupäivämäärän olevan 4. vaikka nyt onkin 5. päivä :D No juu, pikkujuttuja.

10 kommenttia:

baula kirjoitti...

Heh, ensin ajattelin tuosta otsikosta, että joku on niin uninen aamulla ettei oikein saa sanaa suustaan.. :) Tuo kohokuviointi toimii loistavasti tuohon repeämästä pilkottavaan paperiin.

CallaLily kirjoitti...

Oi miten hauskastai toteutettu sivu! Sulla on todellakin oma tyylisi hallussa ja sitä ihaillen ole katsellut blogistasi. Kekseliäisyys on jotain mitä itseltäni ei löydy :)

***

Saanen samaan kommenttiin heittää tällaisen pienen mutta tärkeän asian sisältävän haasteen? :
http://callalilyn.blogspot.com/search/label/Elinsiirtotestamenttiin

vaikka sinulla jo olisikin kortti, jatkathan hyvää sanomaa eteenpäin :) Neljälle blogituttavalleen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan "aamuinen" sivu, ja sininen väri sopii ihan loistavasti. Ja nuo helmethän on aivan upeita!

xing kirjoitti...

Ihanan arkinen sivu :) Ja tykkään lacepaperin reunustuksesta, tuo siihen lisää särmää. Minun pitää ehkä skräpistää tuo revityn reunan alta pilkistävä paperi sitten, kun se on sinulla tauolla :)

Pia K kirjoitti...

Suloinen sivu, mitäs tässä muuta.

Veeruliiru kirjoitti...

Voi että! Tämä on ihana! Varsinkin tuo revitty reuna ja sen alta kurkkaava kohokuvioitu papru...
Onko nuo helmet juuri niitä, mitä ostit Tampereelta?? Kyllä kannatti näköjään hankkia, kun ovat noin kivan näköisiä...! =)

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään kuvista, kun niissä ei pahemmin poseerata :) Robin's nest -helmet on täälläkin kovassa käytössä. Sun täytyisi käyttää sinistä enemmän, kun tämmöstä tulosta syntyy.

Anonyymi kirjoitti...

joo, sulle sopii sininen. peesaan tässä hemppaa. mistä tilailit lisää noita ihania hs:n kirjaimia? ja mä veikkaan et joudun kans skräpistämään sulta tota revityn reunan alta pilkottavaa paperi-juttua. sä oot vaan hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana sivu! (ainahan sulla...) ja mm. siksi blogissani on sinulle jotakin!

Anski kirjoitti...

Suloinen nukkumatti-henkinen (mielikuva tulee varmaan sinisestä taustaväristä) sivu. ^^