torstai 15. tammikuuta 2009

Haaste #36 Teemakirjanen

Vuoden ensimmäisessä Inspiroidu-haasteessa oli poikkeuksellisen pitkä osallistumisaika ja poikkeuksellinen aihekin. Tarkoituksena haasteessa oli siis kasata jonkinlainen teemakirjanen vuodesta 2008. Alunperinhän tarkoitus oli tehdä vuoden lempparikuvat "leikkipolaroideina" mutta suunnitelmat sitten hieman muuttuivat matkan varrella. Mun albumin teemana on minä ja muut 2008.
Sivujen koko on 6x12 ja kaikki sivut ovat pystysuunnassa. Albumin kansina hieman sivuja suuremmat aaltopahvin palat. Albumi on kasattu (niin kuin kuvastakin näkyy) saranarenkailla. Kannen kuvan kanssa täytyy käyttää hieman mielikuvitusta, koska tuohon muut-sanan yläpuolelle kuuluu musta dymolla naputeltu minä ja- teksti. Se tulee kanteen kyllä huomenna kun saan lisää dymonauhaa :D

Kaikissa sivuissa yhdistävänä tekijänä on dymoteksti minä ja + kirjaintarroilla kuvassa olevan muun/muiden nimi. Muita yhtäläisyyksiä sivuissa ovat maali ja hiotut tai raaputetut kuvat. Kovin siis tyypillistä minua.


Leiskoja albumiin tuli yhteensä 12 eli kuusi sivua molemmin puolin. En puuduta teitä kuvaamalla kaikkia sivuja, tarjolla sen sijaan yksityiskohtia sieltä täältä. Albumi sisältää esim. kissoja (tietysti!), yleistä hengailua, juhliin lähtöä, muuttokahvittelua uudella asunnolla, valmistujaisjuhlia (omia ja muiden), tyttöjen iltaa yms.

Tykkään edelleen hurjasti näistä sivun reunan ylittävistä koristeista, joten niiden kanssa tuli kikkailtua. Juu, että sellainen albumi.

Inspiroidu-haaste #37 taitaa jäädä tekemättä ajallaan, koska lempparikuvat on säästelty Intohimona skräppäys-tapahtumaan ;) Tämä viikko on muutenkin ollut jotenkin hirmu kiireinen enkä olisi missään välissä ehtinyt uusinta haasteleiskaa edes tekemäänkään. Harmi, että kiirettä on ollut just nyt kun ei olisi saanut/pitänyt. Kaikki aikomukseni pakata ja suunnitella etukäteen viikonlopun kuvioita ovat jääneet vaiheeseen. Tänään on pakko valkkailla kuvia ja siistiä tarvikelaukusta ylimääräiset roippeet pois, koska meikäläinen suuntailee Tampereelle jo huomenissa. Nyt alkaa olla jo hurjan jännittynyt olo :)

8 kommenttia:

baula kirjoitti...

Superkiva kirjanen.. Tuo koko on ihana samoin kun reunan ylittävät nauhat. Taattua pikkuhelistintä tämä kyllä on eli hieno.. :)

Minä tänään taas pakkasin laukun uudestaan ja karsin liikoja pois. Saapa nähdä mitä vielä huomenna saan aikaiseksi.. :D

Anonyymi kirjoitti...

On taas niin sun näköistä jälkeä <3 Kiva teema ja muoto, ja ihania nuo reunan yli menevät härpäkkeet.

elina. kirjoitti...

nähdään pian! tosi ihanan kirjasen teit. mua harmittaa etten pystynyt osallistumaan, mutta ei ole sopivia kuvia. :( mutta teen sen sitten myöhemmin.
lauantaina olen paikalla ja taatusti tulen nykimään sua hihasta! kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

oli kiva nähdä! hauskaa viikonlopun jatkoa! ja laitetaan mietintään se oma skräppitapaaminen. :) pidän sulle peukkuja kisassa.

Anonyymi kirjoitti...

Peesailen tuote ylempää narskua... =) Oli mukava tavata ja toivottavasti oli hyvä viikonloppua skräppäilyn merkeissä!

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA ONNEA ONNEA!

(luin juuri Maissin blogista sun saaneen SKRÄPPÄÄJÄ 2009-tittelin)

Hienoa! :) Pitäisköhän vaihtaa linkkilistaan Pikkuhelistimen kohdalle "vuoden skräppääjä 2009"

XD

Anski kirjoitti...

Aivan älyttömän ihana!!! <3<3 Ja minä olisin kyllä jaksanut katsella vaikka kaikki sivut ;)
Kivan teeman olet kirjaan keksinyt, muoto ja värit on kanssa hirmu kivat. Ihana persoonallinen kokonaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

hieno on ja kiva kun on yhteneistävät jutut :)