maanantai 8. joulukuuta 2008

Inspiraation resepti

Hellurei ja hyvää alkanutta viikkoa! Taisin tuossa edellisessä postauksessa rutista, että leiskassa oli taas kaikkea sitä mitä mun leiskoissa aina. No viikonloppuna kokeilin sitten jotain mulle ihan uutta. Tämä leiska on ollut luonnoskirjassa muhimassa jo kauan, ensin ilman kuvaa ja sitten löytyi sopiva kuvakin. Ongelma vain oli se, että meidän taloudesta ei löydy ompelukonetta! Viikonloppuna sitten kotona käydessäni lainasin äipän konetta ja hauskaa oli :) Tälläistä jälkeä sain aikaan.

Kuvan alta aukee paikka journalingille. Tämä oli myös mulle uusi juttu, en ole aikaisemmin tehnyt piilotettua journalingia näin.

Ei musta varmaan ompelijaksi olisi, kun ei tuo tikki meinaa mennä suoraan sitten millään mutta eipä sen tässä olisi edes tarvinnutkaan. Halusin tähän nimenomaan mahdollisimman huolittelematonta jälkeä. Siksi langanpäät saa repsottaa ja tikki olla ihan niin vinossa ja kierossa kun vaan tahtoo. Ja vaikka sanoin jo, sanon vielä uudestaankin... Tätä oli niin hauska tehdä. Joku mahdollisesti haluaisi nyt omankin ompelukoneen (joulupukille winkwink!) Leiskaan hyppäsi taas tuo Basic Grey bambi tällä kertaa raidallisena. Lupaan, että seuraavassa ei sellaista ole ;)

8 kommenttia:

xing kirjoitti...

Jännä sivu, tykkään sen tunnelmasta ja värimaailmasta! Ja kiva, että ei tarvitse aina ommella suoraan.. :)

sannika kirjoitti...

Yksinkertainen ja tosi kiva! Hieno tekstiluukku. Ja onhan tuo bambi söpö, joka kerta!

Pompulanauhaa vähän jäin kaipaamaan... ;-) No ei vais, löysin ompelutarvikeliikkeestä omaa hiplattavaksi!

Laura kirjoitti...

Upea sivu! ihania nuo pisteet kankaassa. Minä en ainakaan kyllä osaa ommella suoraan. hih! Pitäisi kyllä pyyhkiä pölyt taas tuosta minun pikku ompelukoneesta ja tehdä jotakin kivaa :).

Rentukkakuu kirjoitti...

voi kun kiva idea tuo ompeluhommeli, täytyy joskus koittaa sitäkin.Kivan sivun olet tehnyt!!!

omuli kirjoitti...

Ihana, ihana, ihana!

Marita kirjoitti...

Tosi kiva sivu!!!

Laurana kirjoitti...

Tosi soma! Ja ihanaa tuo vihreä pallokangas <3 Leiskaan ompeleminen on kyllä muksaa puuhaa :)

Anski kirjoitti...

Eikun nimenomaan bambeja saa olla! <3<3 Ihana sivu. Mullekin kyllä kelpais toi recipe box :)