torstai 16. lokakuuta 2008

Haaste #24

Tuntuu, että viime postauksesta on kulunut jo ikuisuus! Oon nyt viikon ollu tavallaan "nettilakossa" kun alkoi tuntua siltä, että istun koneella ihan liikaa. Viime viikko oli tosin aika kiireinen muutenkin ja pari päivää olin kotoa poiskin, joten koneella ei tullut siitäkään syystä paljon oltua, mitä nyt silloin tällöin pikaisesti kävin sähköpostin kurkkaamassa. Blogissa ei ole tullut myöskään käytyä ja kommentit odottaa vastauksia mutta eiköhän ne tästä. "Nettiloma" teki varmaan kyllä ihan hyvää ja nyt tuntuu taas, että löytyy intoa bloggailuunkin. Viikkoon lähes kokonaan ilman nettiä on mahtunut aikalailla erilaista ohjelmaa ja puuhastelua, muun muassa kolmen päivän projekti pyörän kunnostuksen parissa, kranssin tekemistä, ulkona olemista ja telottu nilkka :D Avokki kunnosti vanhan mummopyörän (mä autoin ihan vähän) ja siitä tuli älyttömän hieno! Laitan kyllä kuvia joskus :) Kranssista ja telotusta nilkasta oli vastuussa ihan meikäläinen itse. Kranssi on aika jees mun ekaksi omin kätösin alusta asti tehdyksi kranssiksi. Siitäkin laitan kuvia tässä joskus. Nilkka puolestaan on siinä kunnossa, että ei juuri kestä astumista. Että sellaisia kuulumisia.

Skräppäilyt on kyllä kiireen ja muun puuhastelun takia jääneet melko vähiin mutta oon mä jotain saanut aikaan silläkin saralla. Aloitetaan uusimmasta eli tämän viikon Inspiroidu-haasteesta. Haasteena oli tällä kertaa otsikon kääntäminen pystyyn. Tämmöinen on minun.


Kuva on valtavan huono. Ensinnäkin, älkää välittäkö tuosta ylhäällä keskellä näkyvästä pyykkipojasta. Leiska oli pakko laittaa roikkumaan, että siitä sai edes jonkinlaisen otoksen. Sitäpaitsi tuo punainen paperisuikale näyttää ihan vinolta vaikka se kyllä on suorassa (ainakin suoremmassa kuin tuossa kuvassa). Yritän muistaa vaihtaa kuvan parempaan joskus kun kuvaus olosuhteet ovat vähän paremmat.

Tämä leiska oli helppo vaikka ei kylläkään ihan vartin leiska. Viivi oli niin kaunis kissa. Ulkonäkö voi tosin joskus pettää nimittäin Viivi osasi kyllä olla varsinainen äksyilijä, jolta varmasti sai "piikkihanskaa" jos siihen koski silloin kun se ei itse sitä halunnut. Journalingissa siis kertomusta tuosta.

Hui huomenna tuleekin taas jo uusi haaste.. On jäänyt viimeaikoina aika viimetippaan nämä osallistumiset mutta jos tuohon huomiseen sitten saisin oman osallistumiseni jo vähän ennemmin :D

Tästä taitaa nyt taas tulla megapostaus, mutta tulkoon! Tässä sitten aikaisemmin viikolla tekaistu ja paremmalla valolla kuvattu.



Tämä sitten oli todellakin vartin leiska. Tekaisin tämän alkuviikosta (en muista enää mikä päivä) iltamyöhäsellä ennen nukkumaanmenoa :D Oli vaan sellainen olo, että oli pakko skräpätä jotain. Ihan kiva vartin leiskaksi.

Niin ja sitten, Elinarsku muisti mua tämmöisellä namiskalla.



Kiitos kaunis ja kumarrus! <3<3

Säännöt meni näin:

1. Tunnustuksen saanut saa laittaa kuvan blogiinsa.
2. Linkitä blogiin josta sait tunnustuksen.
3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa jotta he tietävät nimeämisestä.

Mun täytyy nyt hieman miettiä kenelle tämän ojentaisin. Tähänkin asiaan siis palataan jossain vaiheessa. Nyt heippaheimoikkamoi!

5 kommenttia:

Pia K kirjoitti...

Kaunis sivu kauniista Viivistä - vielä enemmän tykkään silti tuosta hempeästä kihlajaissivusta. Nettitauko tekee kyllä itse kullekin hyvää aina välillä, kun tuppaa usein käymään aika pitkiksi nämä koneella-istumis-maratonit kun on niin paljon kivaa katseltavaa ja luettavaa ja ostettavaa...

manssu kirjoitti...

Kauniita ilmavia sivuja molemmat. Tykkään!

Jos olin oikein katsovinani, niin meillä on sama kihlapäivä. 20.12 on myös meillä kihlapäivä, tosin vuosi oli 1994, mutta hyvän päivän olette valinneet :-)

xing kirjoitti...

Viivi-sivu on värikäs ja kaunis, tykkään!

Hemppa kirjoitti...

Tykkään hirmuisesti kihlajaissivusta! Tosi kaunis ja tyylikäs sivu!

pikkuhelistin kirjoitti...

Pia K: Kiitos :) Oot kyllä ihan oikeassa tuosta nettitauon pitämisestä. Onkohan mulla koskaan edes ollutkaan näin pitkää aikaa vähemmällä netin käytöllä ihan omasta tahdosta ;) Ja ihan hyvää kyllä teki.

manssu: Kiitos. Kyllä vain katsoit oikein, 20.12. on hyvä päivä kihlautua ;)

xing: Kiitti :)

hemppa: Kiitos. Se on vähän ehkä erilainen mitä yleensä teen, mutta silti jotenkin niin mua :)