maanantai 11. elokuuta 2008

Inspiroidu #15

Tällä viikolla Inspiroidu-haaste oli vähän erilainen mitä tähän asti on totuttu. Varsinaista tehtävänantoa ei ollut, vaan pelkästään annettu aihe. Hymy. Päädyin loppujen lopuksi helppoon ja turvalliseen tulkintatapaan. Kuva hymyilevästä ihmisestä. Tämä leiska on tehty itselle muistutukseksi siitä, että hymy on paras ehostus ja että hymy kaunistaa enemmän kuin meikki.

Klikkaamalla saa kaikki kuvat suuremmaksi!


Tästä tuli jotenkin niin erilainen mitä mun tyyli normaalisti on mutta tykkään kyllä silti. Ajatella, ei pätkääkään nauhaa eikä roiskaisuakaan maalia. Myönnän kyllä, että mallailin nauhan pätkää puoliväkisin vielä johonkin mutta tajusin, että eihän se nyt tähän sovi alkuunkaan.

Yhteiselo Bloggerin kanssa on alkanut aika hyvin. Postaukset ei ihan vielä synny samalla sujuvuudella kuin vanhassa blogissa, kun nämä namiskat ja nappulat on vähän eri paikoissa ja eri näköisiä :D Ja miksi oi miksi en saanut noita pikkukuvia vierekkäin! Olen kuitenkin tyytyväinen tähän uuteen blogiin. Vuodatuksen blogini muuttuu tämän viikon aikana salasanalliseksi, että esim. googlen kautta etsijät päätyisivät tänne vanhan blogin sijaan. Lätkäisen salasanan näkyville sitten tuohon sivupalkkiin, jos joku haluaa vanhoja tuotoksiani käydä katselemassa. Suurin osa vanhoista leiskoista löytyy kyllä myös tuolta Scrap in Style-galleriasta.

Hauskaa viikkoa ja muistakaa hymyillä!



9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se niin on, että hymy piristää päivän:) Ei huono valinta tuo kuva lainkaan ja kiva lopputulos muutenkin!

xing kirjoitti...

Onhan tuossa revittyä (tai hiekkapaperilla käsiteltyä) paperia eli ei ole täysin vierasta tyyliä. :)

Kiva sivu, ja onnea uudelle blogille!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudelle blogille :) hymyn kera!

Anonyymi kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon sivustasi! Enkä minäkään kaivannut siihen kukkia!

Anonyymi kirjoitti...

Tai siis tarkoitin tietysti NAUHAA!!! Minullakin on nimittäin noita kukkia - enkä ole tajunnut, että niitäkin voisi käyttää, kun ne on olleet käsityöpakissa eikä askartelukamoissa.

Pia K kirjoitti...

Tosi kiva idea ja kaunis sivu! Eikä se ihan liikaa ole "ei-sun-tyylinen", onhan siinä kiekuraa ja härpäkettä kuitenkin :)

elina. kirjoitti...

finally! sain siis ekan kerran nyt auki sun sivun. oon ollu ihan paniikissa, kun en saa suosikkisivujani auki!!! aarrrgh! mäkin tykkään kyl alkuongelmien jälkeen bloggerista. mut tosiaan, miks noita kuvia ei saa vierekkäin?
ihanan leiskan oot taas tehnyt. ja kyllä se musta näyttää sun tekemältä. :) asettelu, napit, värit... ja hauskaa, et taas ollaan oltu samoilla linjoilla, kumpikaan ei oo käyttäny niitä juttuja leiskassa mitä yleensä. :D

pikkuhelistin kirjoitti...

puutarhaunelmia: Totta! Ja kiitos :)

xing: Kiittikiitti :)

Oliveria: Kiitos :) Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa!

ommu: Kiitos :) Mäkin kävin tuon kukkasen pihistämässä äidin käsityökamojen seasta kun se näytti niin skräpättävältä ;)

Pia K: Kiitti! Kiekurat ja härpäkkeet on kyllä niin mua ;)

elinarsku: Jännä juttu, mikähän siinä oikein vastusti? Mutta kiva, että vihdoin pääsit tänne! Ja kiitos vaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Ajattelin laittaa (minäkin) oman hymykuvan, mutta sattumalta käteeni osui tuo kuva ja siitä se ajatus lähti ;) Tämä sun leiska on aivan ihana, tykkään eiirtyisesti rikkonaisista paperin reunoista!